Tapahtumateollisuus ry:n pj. Pekka Timonen:

Olennaista on, että lähes kaikki alan keskeisettoimijat ovat liittyneet mukaan


Kerrotko vapaamuotoisesti omasta taustastasi, perheestäsi ja kokemuksestasi/urastasi niin tapahtumaelinkeinossa kuin sen ulkopuolellakin.

Pekka Timonen

Tapahtumat ovat oikeastaan olleet tärkeä osa elämääni ihan lapsesta saakka. Isäni johti urheiluseuraa, joka järjesti suuria urheilutapahtumia. Itse ryhdyin järjestämään tapahtumia 1980-luvun lopulla. Urani varrella tehtävät ovat vaihdelleet, mutta tapahtumat ovat aina liittyneet niihin tiiviisti.

Olen muun muassa toiminut Helsingin kulttuurijohtajana, Kaapelitehtaan toimitusjohtajana ja järjestänyt eri rooleissa yritys-, kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Kaikki huipentui siihen, kun vastasin valtioneuvoston kansliassa koko Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodesta (Suomi 100), niin kotimaassa ja ulkomailla.

Nykyään toimin Lahden kaupunginjohtajana. Perheeseeni kuuluu puoliso ja uusperheen kolme aikuista tytärtä.

Mitä ajattelit, kun kuulit koronasta ensimmäistä kertaa?

Lähinnä hämmennyin. En usko, että kukaan ymmärsi silloin, kuinka rajuja ja pitkäaikaisia sen vaikutukset tulevat olemaan.

Miltä on tuntunut olla Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtajana keskellä pahinta koronakriisiä?

Yhtä aikaa palkitsevaa ja raskasta. Yhteisen järjestön ja yhteisen äänen tarve on varmasti käynyt kaikille selväksi. Moni yritys ja yrittäjä on joutunut valtaviin vaikeuksiin ilman omaa syytään. Samalla on ollut järkyttävää havaita, miten huonosti viranomaiset ja eri ministeriöiden viranhaltijat tuntevat tapahtuma-alaa.

Mitä puheenjohtajuus on Teiltä vaatinut/antanut?

Tapahtumateollisuudessa on onneksi erinomainen tiimi ja hallitus, ja puheenjohtaja voi keskittyä omaan tehtäväänsä. Puheenjohtajan ydintehtäviä on seurata tiiviisti alan tilannetta ja reagoida tarvittaessa, linjata järjestön kantoja, valmistella kokouksia, ohjata toimiston työtä sekä olla yhteydessä keskeisiin päättäjiin ja tärkeisiin sidosryhmiin. Puhelin ja WhatsApp ovat jokapäiväisessä käytössä. Aika usein puheenjohtajan tehtäviä hoidetaan iltaisin ja viikonloppuisin.
Olen myös oppinut paljon uutta ja saanut monia uusia ystäviä.

Mikä ovat Teistä tapahtumaelinkeinon kannalta tärkeimmät asiat hoidettaviksi kunhan akuutista koronakriisistä on selvitty?

Varmistaa, että tapahtumaelinkeino palaa mahdollisimman nopeasti sille kasvu-uralle, jolla se on ollut koko 2000-luvun ennen koronaa. Meidän tulee saada yhteiskunnassa se asema, joka meille oikeasti kuuluu: keskeinen kasvuala, joka tuottaa Suomelle työtä ja verotuloja. Valtion ja muiden toimijoiden tulee vihdoin ymmärtää kuinka laaja-alaista ja merkittävää tämä toiminta on ja tukea alan kehitystä kaikin tavoin.

Miten koette Tapahtumateollisuus ry:n pärjänneen tähän mennessä?

Aloitimme järjestönä tyhjästä reilu vuosi sitten. Tänään meitä kuunnellaan ja arvostetaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Se on minusta kova saavutus. Keskeinen tekijä tässä on ollut laaja ja uskottava jäsenistö. Hienoa, että oikeastaan lähes kaikki alan keskeiset toimijat ovat liittyneet mukaan.

Miten hyvin olette pystyneet yhdistämään päätyönne Lahden kaupunginjohtajana ja Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtajuuden?

Mielestäni aika hyvin. Se tietysti vaatii tarkkaa ajankäyttöä ja ennakkosuunnittelua. Samalla olen kokenut, että puheenjohtajana toimiminen on tuonut uutta sisältöä ja ajatuksia myös päätyöni hoitamiseen.

Missä tapahtumassa/tapahtumissa haluaisitte vierailla tänä vuonna?

Mahdollisimman monenlaisissa tapahtumissa ja myös sellaisissa, jotka eivät ole minulle entuudestaan tuttuja. Minulle on tärkeää nähdä alan koko kirjo ja kuulla erilaisia ajatuksia.

Mitä haluatte kertoa tapahtumaelinkeinon toimijoille?

Luotetaan tulevaisuuteen ja rakennetaan sitä yhdessä. Koronakriisi on varmasti rauhanajan pahin kriisi, jonka ala on Suomessa kohdannut. Yhdessä toimimalla voimme varmistaa, että elinkeino elpyy mahdollisimman laajasti ja nopeasti. Varmistetaan, että meitä ei enää koskaan jätetä yksin.

Recommended Posts