Vaikka arvonlisäveronkorotusta ei peruttu, edunvalvontatyöllä torjuntavoitto veron ajallisesta kohdentumisesta

Tapahtumateollisuus
Tapahtumatoimialan edunvalvontaorganisaatioiden ja yritysten edustajat ovat kokoustaneet tiiviisti nyt, kun uusi, korotettu 14 prosentin arvonlisäverokanta musiikki-, urheilu-, kulttuuri- ja muille vastaaville tapahtumille on astunut voimaan. Keskustelussa on ollut mukana muun muassa suuria tapahtumajärjestäjiä, lipunmyyntiyrityksiä, musiikkialan järjestöjä, juridisia osaajia ja venueiden edustajia.
Verohallinto antoi joulukuussa uusia ohjeita arvonlisäveron korotuksen aiheuttamaan tilanteeseen.
Ohjeen periaate on, että pääsylippujen arvonlisäverokanta ja -veron tilitysvelvollisuus verottajalle määräytyy sen mukaan, milloin ennakkomaksu on kertynyt myyjälle. Viranomainen on alv-korotuksen muutosvaiheen osalta ohjeistanut, että myös lipunmyyntiyritykselle tulleet lippurahat katsotaan kertyneeksi myyjälle: “Kun asiakas maksaa lipun ennakkomaksuna joulukuussa 2024, eikä siihen sovelleta erityisiä järjestelyjä (kuten sulkutiliä tms.), voidaan yleensä katsoa, että välittäjä vastaanottaa maksun tapahtumanjärjestäjän puolesta”. Tällöin verokanta on 10 prosenttia, mutta noista lipuista myös arvonlisävero on ilmoitettava ja tilitys tehtävä joulukuun tilityksen yhteydessä viimeistään 12.2. Jäsenorganisaatiot ovat hakeneet tilanteeseen neuvoa tilitoimistoiltaan, mutta kentältä tulleiden viestien perusteella tilitoimistoista saaduissa ohjeistuksissa on paljon vaihtelevuutta, koska tilanne on poikkeuksellinen.
Arvonlisäverovelvollisuutensa suorittaakseen jotkut tapahtumajärjestäjät ja ohjelmatoimistot ovat pyytäneet lipunmyyntiyrityksiltä ja venuekumppaneiltaan lipunmyyntirahoja vähintään siltä osin, että alvit saadaan maksettua. Tilanne ei ole kaikkien toimijoiden osalta tasapuolinen, vaan neuvotteluasemaltaan vahvemmat ja vakavaraisemmat toimijat ovat tässä ylimenokauden tilanteessa paremmassa asemassa.
Tapahtumateollisuus ry:n ja jäsenyhdistysten LiveFINin ja Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry:n sekä Suomen kulttuuri- ja tapahtumatalot ry:n yhteisenä toiveena on, että yritykset olisivat tässä tilanteessa valmiita etsimään yhteisesti ratkaisuja. Tilanne aiheuttaa ylimääräisiä liiketaloudellisia riskejä lukuisille yrityksille arvoketjun eri kohdissa. On koko toimialan ja myös lipun ostaneiden asiakkaiden etu, ettei toimijoille lähtökohtaisesti muodostuisi kohtuuttomia riskejä ylimenokaudesta.
Jotta tapahtumajärjestäjät voivat ilmoittaa Verohallinnolle myyntinsä, nämä tarvitsevat itselleen riittävät, oikeelliset ja ajantasaiset tiedot arvonlisäverojen tilittämiseksi. Tämä aiheuttaa ylimääräistä työtä monelle toimijalle. Tilanne ei ole kuitenkaan järjestäjien aiheuttama eikä näiden vika, vaan johtuu poliittisesta päätöksestä korottaa arvonlisäveroa. Siksi toiveena on esimerkiksi lipunmyyntiraporttien laatimisen osalta vastaantuloa, vaikka siitä ylimääräistä työtä aiheutuukin. Vähimmillään hyvistä raporteista käy ilmi arvonlisäveroerittely, myynnit ja myynnin kappalemäärät sekä myynteihin liittyvät kulut.
On huomionarvoista, että mikäli tapahtumajärjestäjät eivät pysty saamaan rahaa alv-tilityksiin, voi viranomainen tulkita, että rahoihin sovelletaan ohjeessa mainittuja erityisiä järjestelyitä (kuten sulkutiliä). Tällöin on merkittävä riski, että myynneistä pitää maksaa 14 prosenttia arvonlisäveroa, eli neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin asiakkailta on peritty.
Hyvillä keskusteluyhteyksillä, joustavuudella ja sopimishalukkuudella voittaa paljon. Vaikka tilanne voi ymmärrettävästi kärjistää alan yritysten keskinäisiä näkemyseroja, on toimialan kehittymisen kannalta tärkeää, että alan toimijat uskaltavat ja haluavat tehdä jatkossakin toistensa kanssa yhteistyötä.
Kunkin toimijan tilanne on yksilöllinen ja yksityiskohdat ovat merkitseviä, mutta on syytä kannustaa hyvien käytäntöjen levittämiseen. Tällöin toivottavasti alan yritysten keskinäinen sopiminen olisi mahdollisimman oikeudenmukaista, eikä tämä alkuvuoden ylimenokausi aiheuttaisi maksuhäiriöitä tai jopa konkursseja.
Tapahtumateollisuus ry edustettuna luovan talouden neuvottelukunnassa
Puoliväliriihestä on alettu puhumaan kasvuriihenä, ja kun kasvutoimia suunnitellaan, myös tapahtuma-alan näkökulmien on näyttävä valittavissa toimissa.
Jonkinlaiseen toiveikkuuteen antaa katetta se, että Tapahtumateollisuus ry on edustettuna luovan talouden neuvottelukunnassa, jonka tehtävänä on laatia luovien alojen kasvustrategia. Myös uudistettavassa matkailustrategiassa Tapahtumateollisuus ry:tä on kuultu.
Luovan talouden neuvottelukuntaa vetävät työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Tapahtumateollisuus on osallistunut myös matkailustrategian päivitykseen ja myös matkailun toimijoiden keskuudessa on ymmärretty tapahtumien merkitys entistä paremmin.
Johtava asiantuntija aloittaa 3.2.
Tapahtumateollisuus ry:n vaatimukseen alaa paremmin tunnistavasta lainsäädännöstä suhtaudutaan niin virkakunnassa kuin poliitikkojen kesken myötämielisesti. Tilanteessa, jossa valtiontaloutta sopeutetaan miljardeilla euroilla ja ministeriöt käyvät yhteistoimintaneuvotteluita, on huono hetki esittää laajaa nousevan toimialan tarpeisiin suunniteltua lainsäädännön uudistamiskokonaisuutta. Toisaalta jos alalle tavoitellaan huomiota ja parempaa sääntelyä, voi lainsäädännöstä helposti tulla myös sellainen, joka aiheuttaa lähes yhtä monta haastetta kuin se ratkaisee. Siksi tapahtuma-alan kannattaa olla kuskin penkillä sääntelyn uudistamisessa. Tapahtumateollisuus haki ja sai Messusäätiöltä rahoitusta ”Tapahtuma-alan hyvien liiketoimintakäytäntöjen ja sääntelyn kehittäminen” -hankkeelle.
Hankkeen tavoitteena on keskusteluttaa, koota ja rakentaa alalle hyviä liiketoimintakäytäntöjä, jotta alan taloudellinen ekosysteemi voi hyvin ja toiminta alalla on taloudellisesti entistä vastuullisempaa. Johtava asiantuntija ryhtyy alan kanssa kokoamaan erilaisia ohjeita ja yleisiä ehtoja, joita alalla jo sovelletaan. Näiden pohjalta kootaan, edelleen vahvassa vuoropuhelussa alan kanssa, suosituksia hyviksi liiketoimintakäytännöiksi toimialalla.
Hankkeessa tunnistetaan kysymykset, joissa tavoitellaan ratkaistavaksi ensisijaisesti toimialan ohjeistuksilla, suosituksilla ja muilla sisäisillä ohjauskeinoilla. Samalla tunnistetaan voimassa olevasta sääntelystä kumpuavat, epätarkoituksenmukaiset toimintatavat ja toisaalta sääntelyn puutteet, jotka on syytä paikata alaa koskevalla sääntelyllä. Osa hankkeessa tuotettavista ehdotuksista auttaa toimialaa myös varautumaan keskusteluihin, joita politiikan asialistalle voi ajoittain nousta, ja joihin toimialan on tärkeää tuoda oma näkökulmansa.
Parempi ja tarkoituksenmukaisempi sääntely tukee toimialan toimintaedellytyksiä ja sitä kautta koko alan liiketoiminnan kehittymistä. Hankkeessa tehtävää työtä voidaan hyödyntää myös alan sisäisissä koulutustarpeissa.
Hankkeelle myönnettiin rahoitus vuoden ajaksi, mutta koska edellä mainitut tarpeet ovat luonteeltaan pysyviä ja Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä on ollut ilahduttavasti kasvava, haettiin johtavaa asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Hakemuksia tuli hyvin ja edunvalvonta ja jäsenpalvelut vahvistuvat merkittävästi. Näin joudutetaan sellaista lainsäädäntöä, jota tapahtuma-ala tarvitsee ja ansaitsee. Johtavan asiantuntijan on määrä aloittaa tehtävässä 3.2.
Katseet ovat kohdistettu kehysriiheen ja kuntavaaleihin
Kuntavaaleihin liittyen yhdistyksen kokous hyväksyi Tapahtumateollisuudelle kuntavaaliohjelman, jonka tavoitteiden esillä pitämiseen annetaan alkuvuonna jäsenille lisää eväitä. Kasvuriihtä kohti mentäessä on evästetty kansanedustajia ja kasvutyöryhmän puheenjohtajaa Risto Murtoa virike-edun nostosta ja käyttöalan laajentamisesta, tapahtumakannustimesta, tapahtumapalveluiden sähköverosta, kotitalousvähennyksestä, sääntelyn purusta, alkoholilain muuttamisesta, alan omasta laista ja muutamasta muusta keinosta, joilla alan kasvua voidaan tukea ja kustannuksia hillitä. Samassa hengessä on kutsuttu kansanedustajat ja ministeriöiden päättäjiä tammikuun lopussa Moottoripyörämessuille yhteistyössä Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n ja Helsingin Messukeskuksen kanssa. Tarkoitus on tehdä kaikki voitava alaa kirittävien kasvutoimien aikaan saamiseksi.
Tapahtumateollisuus ry tulee tunnistetuksi ja tunnustetuksi toimijaksi suomalaisen edunvalvonnan kentällä. Maanpuolustuskurssikutsun lisäksi on Opetushallitukselta tullut toive osallistua media-alan ammattitutkinnon uudistamistyöhön ja Poliisihallitus on lähettänyt ainoana ei-viranomaistahona lausuntopyynnön yleisötilaisuuksien turvallisuustyöryhmän jatkoon liittyen.