Redrama lämmittelee 50 Centiä Tallinnan Laululavalla

Redrama lämmittelee 50 Centiä Tallinnan Laululavalla
Redrama on ollut mukana lukuisissa menestyneissä TV-ohjelmissa, kuten Vain Elämää -TV-sarjassa 2022.

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin rap-artisteihin lukeutuva Redrama nähdään elokuussa Tallinnan Lauluvalalla legendaarisen amerikkalaisräppäri 50 Centin lämmittelijänä. Tallinnan Laululavan-esiintyminen 8. elokuuta on 50 Centin ainoa konsertti Baltiassa tänä vuonna.

Redraman ura alkoi laajamittaisesti hänen voitettuaan englanninkielisen rapin Suomen mestaruuden vuonna 2001. Samana vuonna ilmestyi myös hänen ensimmäinen julkaisunsa. Hän lähti pian myös kiertämään ulkomaille erityisesti yhdysvaltalaisen Gang Starr -duon kanssa.

50 Centin Laululavan konsertin järjestää virolainen Baltic Live Agency OÜ.

– Yleisölle on luvassa suurimpia hittejäni vuosien varrelta. On huippua päästä konsertoimaan pitkästä aikaa ulkomaille ja vieläpä näin suurelle areenalle. 50 Cent on yksi rap-genren isoimmista legendoista, niin onhan se iso juttu mulle ja kunnia, Redrama toteaa.

Konserttiin on jo aiemmin julkaistu lämmittelijöiksi myös Mikael Gabriel ja virolainen rap-huippu Nublu. Lisäksi Laululavalle nousevat virolaiset Cool D ja DJ Möls.

Vastaa