Tapiola Festivaali ja Supersunnuntai siirtyvät Leppävaaraan

Tapiola Festivaali ja Supersunnuntai siirtyvät Leppävaaraan
Kaj esiintyy Supersunnuntai-nimisessä tapahtumassa 17. elokuuta Espoon Leppävaarassa.

Viime vuonna Tapiola Golfin alueella järjestetty Tapiola Festivaali siirtyy pidettäväksi Espoon Leppävaaraan kauppakeskus Sellon lähistölle GolfStar Rangen alueelle. Ajankohta pysyy jo aiemmin ilmoitettuna, eli kolmipäiväisenä 14.-16 elokuuta. Samalle alueelle siirtyy myös 17. elokuuta järjestettävä Supersunnuntai-niminen tapahtuma.

– Tapiola Festivaalin yleisö antoi viime vuonna paljon palautetta alueesta ja sen toimivuudesta, jonka perusteella rupesimme etsimään uutta aluetta festivaalille. Tapiola Golfin alueella ei pystyttäisi enää tämän kokoluokan tapahtumia järjestämään. Niinpä olimme pakon edessä vaihtamaan paikkaa, joten meille kävi onni onnettomuudessa, kertoo festivaalin promoottori Kalle Keskinen.

Hyvien kulkuyhteyksien päässä olevan GolfStar Rangen alueen lähettyviltä löytyvät muun muassa kauppakeskus Sello sekä Leppävaaran juna-asema.

– Uusi alue mahdollistaa aiempaa paremman festivaalikokemuksen. Asiakkaiden kulku on alueella huomattavasti aiempaa helpompaa, eikä mihinkään synny pullonkauloja. Samalla pystymme panostamaan viihtyvyyteen aikaisempia vuosia enemmän. Lisäksi vessat, ruokapisteet ja baarit ovat helpommin saavutettavissa, kertoo tapahtumatuottaja Vilho Riihimäki.

Tapiola Festivalilla esiintyvät torstaista lauantaihin 14.-16 elokuuta muun muassa JVG, Haloo Helsinki, Kaija Koo, JenniVartiainen, Juha Tapio ja J.Karjalainen.

Ikärajaton Supersunnuntai-nimisen tapahtuman tähtinä loistavat puolestaan 17. elokuuta muun muassa KAJ, Mirella ja Käärijä.

Vastaa