Kuusi suurta messualan toimijaa liittyy Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi
Messu- ja Tapahtumajärjestäjät ry ja Tapahtumateollisuus ry tiivistävät yhteistyötään. Osana yhteistyön tiivistämistä kuusi suurta messualan toimijaa – Asuntomessut, Eventum Lahti, Jyväskylän Messut, Oulun Messukeskus, Suomen Messut ja Tampereen Messut – liittyvät Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi. Tämän myötä myös valtaosa Messu- ja Tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenilleen tuottamasta toiminnasta siirtyy Tapahtumateollisuus ry:n tehtäväksi.
– Tapahtumateollisuus ry tarjoaa messujen edunvalvonnalle vahvemman yhteisön, jotta ääni kuuluu entistä paremmin päätöksenteossa, sanoo Messu- ja Tapahtumajärjestäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Tampereen Messut -konsernin toimitusjohtaja Tuomas Räsänen.
– Olemme iloisia ja otettuja, että toimialan organisaatiot haluavat liittyä ja tietenkin myös pysyä Tapahtumateollisuus ry:n jäseninä. Tämä antaa meille toimialajärjestönä entistä vahvemman äänen, jota voimme käyttää toimialan toimintaedellytysten edistämiseksi. Messutalot ovat hyvin merkittäviä tapahtuma-alan toimijoita, jotka tuottavat erilaisten yritys- ja kuluttajatapahtumien kautta Suomeen huomattavasti kokoaan enemmän taloudellista toimeliaisuutta. Siksi olemme erityisen tyytyväisiä, että voimme edustaa messutoimijoita entistä paremmin, toteaa Tapahtumateollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Kerman.
