Saunan päivä 14. kesäkuuta muistuttaa, että sauna on elämäntapa

Saunan päivä 14. kesäkuuta muistuttaa, että sauna on elämäntapa
Sauna kuuluu olennaisena osana myös virolaiseen kulttuuriin. Kuva Toomas Tuul, Visit Estonia.

Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.

Aloitteen suomalaisen saunan päivästä teki saunakulttuuria ja -perinteitä vaaliva Suomen Saunaseura vuonna 1986. Sittemmin päivä on vakiintunut myös vapaaehtoiseksi liputuspäiväksi. Viime vuonna Visit Estonia, kansainvälinen saunaliitto ISA, Visit Finland ja Suomen Saunaseura järjestivät tempauksen, joka vei kollektiivisen saunapäivän Guinnessin virallisten maailmanennätysten joukkoon. Kaikkien aikojen suurin saunapäivä kannusti tuhansia ihmisiä yhtaikaisesti lauteille eri puolilla maailmaa. Samalla Facebookiin syntyi kansainvälinen saunayhteisö, jossa edelleen jaetaan saunomisen iloa.

– Suomi ja Viro jakavat monia miellyttäviä tapoja ja asioita, mutta yhteinen saunaperinteemme on niistä yksi tärkeimmistä ja myös kansainvälisesti tunnetuimmista. On hienoa, että myös virolaiset ovat ottamassa saunan päivän omakseen. Sen avulla esittelemme saunomisen iloa ja kulttuuriperintöämme kaikille maailman kansoille, sanoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi.

Hyvinvointitrendin vahvistuessa saunominen kiinnostaa yhä enemmän myös maailmalla, ja sen positiiviset vaikutukset on laajalti tunnistettu. Virolaisten ja suomalaisten järjestämään tempauspäivään osallistui viime vuonna ihmisiä 47 maasta Uudesta-Seelannista Japaniin ja Thaimaahan asti.

– Viime vuosina kiinnostus saunakulttuuriin on kasvanut huomattavasti niin matkailijoiden kuin median keskuudessa. Useat kansainväliset toimittajat ovat vierailleet Virossa kokeakseen erityisesti ohjattuja saunarituaaleja. Sauna on toiminut meille erinomaisena matkailulähettiläänä, kertoo Visit Estonian matkailujohtaja Anneli Lepp.

– Myös suomalaiset matkailijat ovat perinteisten terveyskylpylöiden lisäksi löytämässä Viron muut saunat ja niiden ympärille syntyneet elämyskeskukset. Esittelemme suomalaisille ylpeydellä meidän paikallisia, sukupolvelta toiselle siirtyneitä saunaperinteitä esimerkiksi ohjattujen rituaalien kautta. Tarkoituksenamme ei ole opettaa suomalaisille, kuinka saunotaan – sen he jo osaavat – vaan tarjota mahdollisuus nähdä, kuinka monimuotoinen ja rikas saunakulttuuri myös Virossa on, jatkaa Lepp.

Suomalaisessa ja virolaisessa saunaperinteessä yhdistyvät vuosisataiset tavat ja syvä yhteys luontoon. Löyly ei ole vain lämpöä, vaan tapa puhdistautua, rauhoittua ja kohdata niin itsensä kuin toiset. Saunan päivä muistuttaa, ettei sauna ole meillä trendi vaan elämäntapa. Saunaperinteet Virossa ja Suomessa ovat molemmat nimetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Vastaa