Seikkailu-urheilun EM-finaali tuo Savonlinnan seudulle 240 urheilijaa 12 maasta

Seikkailu-urheilun EM-finaali tuo Savonlinnan seudulle 240 urheilijaa 12 maasta
GPS-seurannassa joukkueiden live-sijainti näkyy tietokoneen tai puhelimen ruudulle latautuvalla kartalla.

Lauantaina 30. päivä elokuuta järjestettävän seikkailu-urheilun EM-finaalin lähtöpaikka on paljastettu. Yleisö voi seurata joukkueiden starttia 240 kilometrin matkalle Sulkavan soutustadionilla.

– Stadion toimii erinomaisesti lähtöpaikkana tämän kokoluokan kilpailussa. Pääsemme esittelemään urheilijoille yhden Savon tunnetuimmista tapahtuma-alueista, sanoo kilpailunjohtaja Harri Hollo.

Soutustadionilla yleisö pääsee katsomaan nelihenkisten joukkueiden valmistautumista sekä ensimmäistä, vajaan kilometrin mittaista uintiosuutta. Uinnin jälkeen joukkueet jatkavat yli vuorokauden kestävää suoritustaan 23 kilometrin pituisella juoksuosuudella.

Kaikkiaan urheilijoilla on edessään noin 70 kilometriä juoksua, 125 kilometriä maastopyöräilyä, 44 kilometriä melontaa ja kaksi kilometriä uintia. Lisäksi reittiin kuuluu kiipeilyä tai muita köysitehtäviä.

– Suunnittelimme rataa lähes puolitoista vuotta ja pyörittelimme erilaisia vaihtoehtoja. Lopullinen päätös Sulkavan soutustadionista lähtöpaikkana syntyi vasta viime keväänä, kertoo ratamestari Hollo pitkään rakennetusta reittipalapelistä.

Yleisö voi seurata joukkueiden etenemistä myös suunnistustapahtumista tutun GPS-palvelun avulla. Linkki seurantaan jaetaan lauantaiaamuna tapahtuman verkkosivulla.

– GPS-seurannassa näkyvät myös kaikki vaihtopaikat, joissa joukkueet käyttävät aikaa tavallisia rasteja kauemmin. Yleisöllä on vapaa pääsy kaikille vaihtopaikoille. Lauantaiaamuna julkaistava katsojaohje vinkkaa parhaat paikat seurata kisaa maastossa lauantaina ja sunnuntaina, Hollo kertoo.

Yleisö voi seurata myös reilun tunnin mittaista prologia eli esikisaa, joka starttaa Spa Hotelli Casinolta perjantaina kello 19.

Voittajan arvellaan tulevan maaliin sunnuntaina 31. päivä noin kello 8.30. Palkintojenjako tapahtuu maalialueella kello 15.30.

Vastaa