Gospelmuusikko Kirk Franklin keikalle Helsinkiin
Yhdysvaltalainen muusikko Kirk Franklin esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 14. syyskuuta. Hän kuuluu maailman menestyneimpiin gospel-artisteihin ja on viimeksi esiintynyt Suomessa lähes 30 vuotta sitten Pori Jazzeilla. Kulttuuritalolla Franklin esiintyy yhdessä 12-henkisen, laulajista ja bändistä koostuvan ryhmänsä kanssa.
Helsingissä nähtävä konsertti on osa Franklinin The World Tour -kiertuetta, joihin kuuluvat Euroopassa Helsingin lisäksi esiintymiset Kööpenhaminassa, Rotterdamissa, Oslossa ja Tukholmassa.
– Konsertin saama ennakkosuosio on yllättänyt, Kulttuuritalon toimitusjohtaja Emilia Mikkola iloitsee.
Franklin on mullistanut gospel-musiikkia yhdistämällä siihen hiphopia, R&B:tä ja pop-musiikkia. Hän on tehnyt myös yhteisiä levytyksiä muun muassa Bonon, Stevie Wonderin ja Mariah Careyn kanssa.
– Franklinin live-esiintymiset ovat keränneet ylistystä ympäri maailman. Tällainen mahdollisuus tulee vain kerran elämässä, ja odotan erityisesti hänen lavakarismaa ja taitoa johtaa kuoroaan, konsertin tuottaja Johanna Vauto sanoo.
Franklin on menestynyt gospel-muusikko, joka on saavuttanut urallaan lukuisia kulta- ja platinalevyä sekä voittanut 20 Grammy-palkintoa. Hän on myös New York Timesin bestseller-kirjailija ja TV-ohjelma Sunday Bestin tuottaja.
