Halloweenpolku nousi Kuopion uudeksi matkailumagneetiksi
Puijon Halloweenpolku osoittautui lokakuun lopulla poikkeuksellisen vetovoimaiseksi matkailupalveluksi. Kävijämäärämittarin mukaan polulla vieraili yhteensä 51 000 kävijää, joista yli kolmannes oli matkailijoita. Heistä 45,9 prosenttia oli saapunut Kuopioon nimenomaan Halloweenpolun vuoksi, mikä kertoo palvelun merkittävästä vaikutuksesta alueen matkailuun. Kuopioon jäänyt matkailukulutus Halloweenpolulla erityisesti käyneillä oli 1,2 miljoonaa euroa.
Puijon Halloweenpolulla vierailleet matkailijat käyttivät Kuopiossa yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. Paikalliset puolestaan kuluttivat käyntinsä yhteydessä noin miljoona euroa.
– Olemme tuottaneet Halloweenpolkua jo viisi vuotta ja kävijämäärät ovat kasvaneet jatkuvasti. Samaan aikaan matkailijoiden osuus kävijöistä on kasvanut. Erityisesti mieltä lämmittää, että juuri Halloweenpolun vuoksi on matkailijoita tullut Kuopioon ja se tuottaa myös positiivisia taloudellisia vaikutuksia koko Kuopion alueelle, iloitsee Puijo Peak Oy:n toimitusjohtaja Pekka Niemelä.
Tulokset osoittavat, että Halloweenpolulla on vahva jatkuvuuspotentiaali osana Kuopion matkailutarjontaa. Halloweenpolulla käyneiden suositteluhalukkuus on erinomainen, kun verrataan Salmi Platform Oy:n tapahtuma-analyysien valtakunnalliseen keskiarvoon (yli 500 tapahtuman aineistossa), joka on 58,4.
Halloweenpolulla käyneiltä kysyttiin myös tuntemuksia erilaisiin sosiaalisten vaikutusten asioihin. Paikallisten tuntemukset Halloweenpolun vaikutuksista olivat erittäin positiivisia.
Puijolla valmistellaan parhaillaan joulupolkua, joka on avoinna 12.12.-6.1. Myös se on suunnattu perheille. Kävijöiksi odotetaankin saapuvan runsaasti sekä paikallisia joulun viettäjiä että Kuopiossa joulun ja uuden vuoden aikoihin vierailevia matkailijoita.
