Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi alkoi matkailun vahvalla kasvulla
Oulun asema kansainvälisenä kokous- ja kongressikaupunkina vahvistui viime vuonna järjestettyjen tapahtumien kasvun myötä. Uudet matkailutilastot osoittavat, että kuluva vuosi on käynnistynyt vahvasti sekä Oulun matkailussa että Pohjolan rengastien alueella. Kasvua tukevat vilkastunut tapahtumatoiminta, kulttuuripääkaupunkivuoden tuoma näkyvyys sekä kasvava kansainvälinen kiinnostus Pohjois-Suomea kohtaan.
Kuluva vuosi alkoi Oulussa matkailun näkökulmasta vahvasti. Tammikuussa kirjattiin yhteensä 65 500 maksullista yöpymistä, mikä on 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Rekisteröidyissä majoitusliikkeissä yöpymiset kasvoivat 7 prosenttia, ja erityisen voimakkaasti kasvoi rekisteröimätön majoitus, kuten Airbnb, jossa yöpymiset lisääntyivät 55 prosenttia.
– Oulun matkailun kehitys näyttää erittäin positiiviselta. Kulttuuripääkaupunkivuosi on herättänyt kiinnostusta, ja odotamme keväälle jopa 20–30 prosentin kasvua matkailijamääriin viime vuoteen verrattuna, sanoo Jyrki Kemppainen, BusinessOulun matkailun kehitysasiantuntija.
Tammikuussa suurimmat ulkomaiset matkailijaryhmät tulivat muun muassa Ukrainasta, Saksasta ja Ranskasta. Lisäksi kasvua nähtiin esimerkiksi Puolan, Latvian, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen markkinoilta.
Myös Pohjolan rengastien matkailukokonaisuus kehittyy positiivisesti. Oulun seudulla kirjattiin tämän vuoden tammikuussa yhteensä 73 800 rekisteröityä yöpymistä, mikä onprosentti enemmän kuin vuotta aiemmin. Näistä kotimaisten matkailijoiden osuus oli 49 300 yötä ja kansainvälisten matkailijoiden 24 500 yötä.
Finland Convention Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan Oulussa järjestettiin viime vuonna 36 kansainvälistä kongressia, mikä on viisi enemmän kuin vuonna 2024. Tällä tuloksella Oulu sijoittui kuudenneksi Suomen kongressikaupunkien vertailussa.
– Viime vuonna Oulussa järjestettiin enemmän kansainvälisiä kongresseja kuin vuotta aiemmin, mikä kertoo kaupungin vetovoimasta tiede- ja tapahtumakaupunkina. Yliopiston, tutkimuslaitosten ja tapahtuma-alan yhteistyö on keskeisessä roolissa, sanoo Oulu Convention Bureaun asiantuntija, Anniina Merikanto.
Kansainväliset kongressit ovat tärkeä osa ympärivuotista matkailua. Suuri osa kongressivieraista majoittuu hotelleissa, käyttää paikallisia palveluja ja tutustuu kaupunkiin myös varsinaisen tapahtuman ulkopuolella.
– Oulun vahvuus on yhdistelmä korkeatasoista tutkimusta, innovaatioita ja vetovoimaisia tapahtumia. Kansainväliset kongressit tuovat kaupunkiin asiantuntijoita eri aloilta ja vahvistavat samalla matkailun ympärivuotisuutta. Oulu2026 antaa tälle kehitykselle vielä uudenlaista näkyvyyttä, sanoo Y.T. Anderson, Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja.
