Valtuutetut esittävät aloitteessaan Hakaniemen torista vehreää kaupunkiaukiota
Poliitikot haluavat Hakaniemen torista Helsingin kiinnostavimman kaupunkiaukion. Suvi Pulkkinen (vihr.) ja 25 muuta valtuutettua esittävät, että torin kehittämisessä siirrytään yksittäisistä parannuksista kunnianhimoiseen kokonaisvisioon: vehreään, viihtyisään ja ympärivuotisesti elävään kaupunkitilaan.
– Hakaniemen tori on yksi Helsingin historiallisesti merkittävimmistä paikoista, mutta sen nykyinen ilme ei vastaa alueen potentiaalia. Samaan aikaan torin ympäristö on voimakkaassa muutoksessa, mikä avaa poikkeuksellisen tilaisuuden uudistaa koko aukio kerralla kunnolla, Pulkkinen sanoo.
Aloitteessa esitetään, että kaupunki käynnistää suunnitteluprosessin, jossa tori nähdään kokonaisuutena, jossa yhdistyvät vihreys, kaupunkielämä ja sujuva arki. Aloite on ajankohtainen, sillä Hakaniementoria kehitetään parhaillaan useissa hankkeissa. Suunnittelun pohjana on Hakaniemen torista ja puistosta vuonna 2015 laadittu ideasuunnitelma.
Aloite nostaa esiin tarpeen tarkastella kokonaisuutta vielä kunnianhimoisemmin – mahdollisuutena luoda Helsinkiin uusi kaupunkitila, josta voidaan olla ylpeitä.
– Vuoden 2015 suunnitelmat toimivat hyvänä lähtökohtana, mutta nyt tarvitaan lisää kunnianhimoa. Hakaniemeen voisi syntyä aidosti vehreä ja elävä aukio, jossa viihdytään ympäri vuoden, eikä vain kuljeta läpi, Pulkkinen sanoo.
Aloitteen mukaan torille tarvitaan enemmän houkuttelevia palveluja ja tilaa lasten leikille. Tila tulisi suunnitella niin, että siellä on luontevaa viettää aikaa.
– Torille voisi tuoda esimerkiksi paviljonkeja, joissa yhdistyvät perinteinen torikauppa, kauppahallimainen tarjonta ja ravintolatoiminta. Olisi upeaa, että torilla olisi enemmän paikkoja, joissa voisi istua kahvilla samalla kun lapset leikkivät vieressä, Pulkkinen sanoo.
Lisäksi Pulkkinen korostaa, että viihtyisyyden kannalta keskeistä on myös vehreyden lisääminen.
Aloite on vappuviikolla käsittelyssä Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa, minkä jälkeen se etenee kaupunginhallituksen kautta valtuuston päätettäväksi.
