Turun Kirjamessujen ohjelma julkaistu
Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat Turun Kirjamessuilla Logomossa 2. –4. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää.
Turun Kirjamessuilla on laaja kattaus tunnettuja kotimaisia kirjailijanimiä. Uusista teoksistaan ovat kertomassa muiden muassa Pirkko Saisio, Tommi Kinnunen, Kari Hotakainen, Katja Kettu, Olli Jalonen, Anna-Leena Härkönen, Max Seeck ja Pajtim Statovci.
ZoneVD puhuu lukuinnosta ja Kuvittajat ry valmistaa kotimaisten lastenkirjojen kuvituksista immersiivisen teoksen Elämysvaunuun, johon voi astua sisään sunnuntaiaamuna. Kirjailijat Nina Honkanen ja Kauko Röyhkä päättivät julkaista teoksensa itse. Heidän kanssaan nähdään lavalla myös rakastettu näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, joka on luvannut lukea kirjamessuyleisölle salaisesta aarteestaan, lukumuistikirjansa lehdiltä.
Ruotsinkielinen kirjallisuus on näkyvästi mukana messuilla. Lavalle nousevat muun muassa kirjailijat Karin Collins, Philip Teir, Taika Dahlbom, Monika Fagerholm ja Linda Bondestam.
Yhteiskuntaan ja aikaan liittyvät keskustelut ovat kirjamessujen tärkeää sisältöä. Teema on tänä vuonna Näköala, ja sen ympärille on rakennettu dialogeja, joissa muun muassa piispa Mari Leppänen ja Tommi Kinnunen puhuvat uusista teoksistaan. Presidentti Sauli Niinistö puhuu Euroopan turvallisuudesta avatessaan lauantain kirjamessuaamun päälavalla.
Ohjelmassa on myös tietokirjailijoiden raadit ja Tätä kirjaa -rakastan ohjelma. Tekoälystä ja ihmisen kieliälystä keskustelevat Janne Saarikivi ja Jarno Alastalo. Tohtori Jenni Haukio, tutkija ja kirjailija Suvi Ratinen ja tutkijat ja kirjailijat Maarit Leskelä-Kärki ja Kati Launis käyvät läpi naiskirjailijoiden tekemien teosten näköaloja eri aikoina.
Näköala-teemasta keskustelevat Li Andersson ja Sixten Korkman messusunnuntaina ja Timo R.Stewart käy läpi Gazan historiaa, ja gazalaisista naisista tämän päivän arjessa kertoo kirjailija Randa Al-Dawould.
Musiikillisen maiseman näyttämölle luovat Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara, joiden ohjelmassa on mukana kotimaista runoutta. Sarjakuvaa on kirjamessuilla tänä vuonna jokaisena päivänä. Lapsia kirjamessuilla villitsevät muun muassa Pikkuli ja Supermarsu ja Valpuri-kirjat, ja monikymmenvuotisesta urastaan on kertomassa myös Mauri Kunnas.
Tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestettävät Turun Kirjamessujen viralliset jatkot on lauantaina 3. päivä messupäivän päätteeksi kello 18 alkaen Teatrossa. Jatkoilla esiintyvät Herra Ylppö sekä Samae Koskisen Vol. 1-juhlakiertue.





