Tapahtumateollisuus ry ja Sport Event Management Finland (SEMF) käynnistivät syyskuussa valtakunnallisen strategiatyön, jonka tarkoituksena on…
Tekijä: Toimitus
Valtakunnalliset Metsäpäivät -juhlatapahtumaa vietetään Finlandia-talossa 22.– 23. lokakuuta. Teemana ovat metsäalaan vaikuttavat muutosvoimat ja alan…
Torstaina 2. lokakuuta käynnistyy Kirkon kulttuuriasioiden neuvottelukunnan ideoima tapahtumasarja, jossa käydään kulttuurikeskusteluja eri puolilla Suomea…
Manserock stadionilla -konsertti järjestetään lauantaina 1. elokuuta 2026 Tampereen Tammelan stadionilla. Konsertissa esiintyy Kaikkien aikojen…
Postimuseon ja Suomen pelimuseon yhdessä toteuttama Hands Deep – Matka demoskeneen -dokumenttielokuva on voittanut pääpalkinnon…
Keskiaika on kiehtonut ihmisiä jo 1500-luvulta lähtien. Ulvilan Hansamarkkinoilla keskiaikaisuus on ollutjohtavana teemana vuosituhannen vaihteesta…
Nykypäivänä monenlaiset uushenkisyyden muodot, kuten manifestointi, astrologia ja tarot-kortit, kasvattavat suosiotaan erityisesti nuorten ikäluokkien keskuudessa,…
Suomalaisten polkujuoksutapahtumien pioneeri Vaarojen Maraton käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta, kun 130 kilometrin kulkijat starttaavat yön…
Kurpitsoista on tullut Salon syksyn symboli, sillä lokakuussa vietetään perinteeksi muodostuneita Kurpitsaviikkoja. Tapahtuma houkuttelee alueelle…
Yhdysvalloissa ja Britanniassa suosittu Fork and Film -elämys on koettavissa jatkossa myös Suomessa, kun kuopiolainen…
Turku solmii sopimuksen The Tall Ships Races -purjelaivatapahtuman järjestämisestä 6.–9. heinäkuuta 2028. Purjehduskisan Itämeren osuuden…
Tapahtumateollisuus ry on palkittu musiikki ja tapahtuma-alan Industry Awards Gaalassa Vuoden järjestönä. Suomen suurin musiikkialan…
Suomen korualan ammattilaiset saavat ensimmäistä kertaa oman koko alan kärkitapahtuman. Jewellery Finland Summit tarjoaa ensimmäistä…
Teoston, Suomen Musiikintekijöiden ja Suomen Musiikkikustantajien markkinointikampanja kannustaa bändejä ja muita esiintyjiä ilmoittamaan Teostolle esittämänsä…
Maailman pohjoisimmassa Aalto-kaupungissa juhlitaan Alvar Aalto -viikkoa 29.9.–5.10. Luvassa on elämyksiä, musiikkia, arkkitehtuuria, valotaidetta, seminaareja,…
Älypuhelin on nyt autoradion ohella ensimmäistä kertaa suomalaisten suosituin tekninen väline kuunnella musiikkia, kertoo Musiikkituottajat…
Kuopijon Lettukeisarin hulppea Lettuareenaksi nimetty liikkuva elintarvikevaunu on alkusyksyn parkissa, sillä vaunun isäntä on ostettu…
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy haluaa kokeilla, voisiko kaupungin tiloja hyödyntää sulkemisajan jälkeen tavallisesta poikkeavalla tavalla…
Tampereen Tammelan Stadion on voittanut arvostetun International Architecture Award 2025 -palkinnon. JKMM Arkkitehtien suunnittelema stadion…
Uudenkaupungin kesätapahtumista merkittävin on Crusell-viikko. Tänä vuonna vietettiin Crusellin 250-vuotisjuhlapäiviä. Muusikkojen esiintyminen päivittäin Uudenkaupungin Kauppatorin…
