Ars Fennica 2025 -palkinto on myönnetty ruotsalaiselle kuvataiteilija Roland Perssonille. Palkinnonsaajan valitsi kansainvälisesti arvostettu kuraattori…
Tekijä: Toimitus
Pienten punaisten mökkien rivistö toivotti tutustumaan paikallisten käsityöläisten ja ruokatuottajien antimiin. Maa oli länsirannikon joulukuun…
Leineperistä on kehittynyt 1900-luvun aikana 2000-luvulle tultaessa suosittu matkailukohde Ulvilassa ja Satakunnassa. Leineperin eli Fredriksforsin…
Teollinen kulttuuriperintö on osa historiaamme ja sen vastuullinen vaaliminen on myös teko tulevaisuuden puolesta. Vaikka…
Loud´n Live Promotions Oy:n toimitusjohtaja ja pääpromoottori Kalle Keskisellä on takanaan värikkään uransa paras kesä. Yritys…
Savon suurin festivaali ja rockjuhla Kuopiorock on kiinnittänyt pääesiintyjäkseen yhdysvaltalaisen heavy metal -yhtye W.A.S.P.:in. Jo…
Kangasalla järjestetään toista kertaa Naisten messut Auton ja tien museo Mobiliassa. Viime vuonna messut saivat…
Kiinteistö Oy Kaapelitalo (KAAPELI) kunnioittaa Jörn Donnerin muistoa avaamalla Kaapelitehtaan kulttuurikeskukseen pysyvän Jörn Donner -julistegallerian….
Hämeenlinnan Wanaja Festival on julkistanut koko esiintyjäkattauksensa. Uusina kiinnityksinä festivaalille saapuvat Jenni Vartiainen sekä Samuli…
Manserock stadionilla -tapahtumassa Tammelan stadionilla 1. elokuuta esiintyvä Kaikkien aikojen Manserock-orkesteri on saanut lisävahvistuksen. Jenni…
Vaikka koko Suomessa on kunnon pakkastalvi, Finlandia-hiihdon reittisuunnittelu on ollut haastavaa. Satanut vähäinen pakkaslumi ei…
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun jazz symbolisesti rantautui Andania-laivan mukana Suomeen. Tapahtuman…
Museoviraston keräämien alustavien tietojen mukaan viime vuonnaammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin yhteensä 8 595 422 kertaa. Käyntiluvut…
Kirjailija Leena Lehtolainen viettää tänä vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen uransa alkoi Tammella vain 12-vuotiaana vuonna 1976….
Viime vuonna ensi kertaa Tampereella järjestetty Winter Warrior Finland palaa lauantaina 28. helmikuuta. Tapahtuma tuo…
Milano-Cortinan talviolympialaisten avajaisseremonioita vietetään perjantaina 6. helmikuuta. Avajaisia juhlitaan poikkeuksellisesti useassa kohteessa yhtä aikaa. Päätilaisuus…
Talvitiepäivät ja Viherpäivät -näyttelyssä 11.-12. helmikuuta Jyväskylän Paviljongissa on mukana yli 130 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät…
Helsingin Messukeskuksen kävijämäärä ylitti viime vuonna miljoonan kävijän haamurajan ensimmäistä kertaa sitten koronavuosien. Messuilla, yritystapahtumissa,…
Potkukelkkailun maailmanmestaruuskilpailut palaavat Keski-Suomeen. Mutta nyt ei enää kisata Multialla vaan kisat järjestetään 13.-15. helmikuuta…
Flow Festivalin ympäristötyössä otettiin jälleen viime vuonna edistysaskeleita, kun festivaali ryhtyi budjetoimaan luonnonvarojen kulutustaan ja…
