Elokuvasäätiö jakoi tuotantotukea 12 elokuvalle
Suomen elokuvasäätiön hallitus teki syyskuun toisessa päätöskokouksessa 226 päätöstä, joista 51 oli myönteisiä. Tukea haettiin 17 724 361 euroa ja myönnettiin yhteensä 3 256 700 euroa. Tuotantotukea sai kolme pitkää fiktioelokuvaa, seitsemän dokumenttielokuvaa ja kaksi lyhytelokuvaa.
Dokumenttielokuvien ja -sarjojen käsikirjoitusapurahoja haettiin 37 hankkeelle ja myönnettiin viidelle, yhteensä 28 000 euroa. Aiheina käsikirjoitusapurahan saaneissa hankkeissa on muun muassa Jäätävä polte -elokuva, skeittaus ja demokratia.
Kehittämistukea haettiin 138 hankkeelle yli 3,8 miljoonan euron arvosta. Alle neljännes hakemuksista menestyi, sillä kehittämistukea sai 32 hanketta yhteensä 828 700 euroa.
Tuensaajissa on 16 dokumenttielokuvaa ja yksi dokumenttisarja, viisi draamasarjaa sekä 10 pitkää fiktioelokuvaa, joista kaksi on animaatioita. Ohjaajina kehittämistukea saaneissa hankkeissa on muun muassa Anna Dahlman, Mikko Mäkelä, Oskari Sipola, Iiris Härmä ja Klaus Welp.
Tuotantotuessa läpimeno oli niin ikään vajaa neljännesosa: 49 hakemuksesta tuen sai 12 hanketta. Tuotantotukea haettiin lähes 13,6 miljoonaa euroa ja myönnettiin 2 375 000 euroa. Tukea sai kolme pitkää fiktioelokuvaa, seitsemän dokumenttielokuvaa ja kaksi lyhytelokuvaa. Kaksi dokumenttielokuvista on kansainvälisiä vähemmistöyhteistuotantoja.
Hiljattain vuoden pohjoismaisena dokumenttielokuvatuottajana palkittu Juha Löppönen tuottaa Mouka Filmille dokumenttielokuvan Terveet Kädet. Hardcore punk -yhtyettä seuraavan elokuvan ohjaavat Jukka Kärkkäinen ja Otso Alanko.
Mari Rantasila ohjaa Tua Harnon käsikirjoituksesta pitkän fiktioelokuvan Mielikuvituspoikaystävä. Yellow Film & TV:n tuottama elokuva perustuu Henriikka Rönkkösen kirjaan.
Dionysos Films tuottaa pelimaailmaan sijoittuvan pitkän fiktion Elektra Reeta Ruotsalaisen käsikirjoituksesta. Elokuva on ohjaaja Elisa Kujalan esikoispitkä.
Solar Films sai tuotantotukea Tuukka Temosen ohjaamalle jatko-osalle Cancel 2, joka tulee ensi-iltaan tammikuussa.
Markkinointi- ja levitystukea haettiin tällä kierroksella vain kahdelle elokuvalle. Pirkanmaan elokuvakeskus sai yhteensä 25 000 euroa dokumenttielokuvien Anna mennä, Catlyn! sekä Minä ja Riikka Purra levittämiseen ja markkinointiin kotimaassa.






