Latinalaisen Amerikan kaivosalan päättäjät Jyväskylän FinnMateria-messuilla

Latinalaisen Amerikan kaivosalan päättäjät Jyväskylän FinnMateria-messuilla

Jyväskylässä 4.–5. marraskuuta järjestettävä FinnMateria kokoaa yhteen kaivosalan yrityksiä, teknologian kehittäjiä ja kansainvälisiä päättäjiä. Tapahtumassa on yli 190 näytteilleasettajaa, ja se houkuttelee tuhansia alan ammattilaisia.

FinnMateria 2026 vahvistaa kansainvälistä rooliaan järjestämällä ensimmäistä kertaa Latinalaiseen Amerikkaan keskittyvän Special Edition Latin America -erikoisohjelman. Suomeen saapuu 27 kaivosalan yritysjohtajan, asiantuntijan ja median edustajan delegaatio Chilestä, Perusta, Argentiinasta ja Uruguaysta. Tavoitteena on vauhdittaa suomalaisen kaivosteknologian vientiä ja rakentaa uusia kaupallisia kumppanuuksia. Erikoisohjelman toteuttavana yhteistyökumppanina toimii Niina Fu Oy.

Tapahtumassa on kohdennettuja B2Btapaamisia, kansainvälinen seminaari sekä yritysten pitchauspuheenvuoroja, joissa Latinalaisen Amerikan kaivosalan yritykset esittelevät investointisuunnitelmiaan ja teknologiatarpeitaan suomalaisille yrityksille. Tavoitteena on synnyttää konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia.

Latinalainen Amerikka on yksi maailman merkittävimmistä kaivosteollisuuden keskittymistä. Alueella on keskeinen asema kuparin, litiumin ja muiden energiasiirtymän kannalta kriittisten mineraalien tuotannossa. Chilen, Perun ja Argentiinan kaivosteollisuuden investointisuunnitelmat vuosille 2026–2030 ovat yhteensä arviolta yli 150 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

– Haluamme auttaa suomalaisia yrityksiä avaamaan uusia vientimarkkinoita ja löytämään kansainvälisiä asiakkaita. Latinalainen Amerikka on yksi maailman tärkeimmistä kaivosalueista, ja siellä on merkittäviä mahdollisuuksia suomalaiselle teknologiaosaamiselle, toteaa Mikael Wänskä, Jyväskylän Messut Oy:n kehityspäällikkö.

Suomella on vahva kansainvälinen asema kaivosteknologian, automaation, mineraalien prosessoinnin ja kestävän kaivostoiminnan kehittäjänä. Latinalaisen Amerikan kasvavat investoinnit tarjoavat suomalaisille teknologiayrityksille merkittäviä vientimahdollisuuksia.

FinnMaterian Special Edition Latin America -ohjelman toteuttavana yhteistyökumppanina toimii Niina Fu Oy, joka on erikoistunut suomalaisyritysten kansainväliseen liiketoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa.

– FinnMateriaan saapuu Latinalaisesta Amerikasta kaivosyhtiöiden toimitusjohtajia, omistajia ja teknologiajohtajia. Osallistujat etsivät aktiivisesti uusia teknologioita ja yhteistyökumppaneita. Tavoitteemme on muuttaa nämä kohtaamiset konkreettisiksi vientimahdollisuuksiksi, kertoo Niina Fu, Niina Fu Consultingin perustaja.

Vierailun pohjalta Latinalaisessa Amerikassa julkaistaan Suomea käsittelevä TV-erikoisohjelma ja laaja maaraportti, joissa esitellään Suomen kaivosteollisuutta ja suomalaisia teknologiayrityksiä. Mediakumppaneiden yhteenlaskettu tavoittavuus on yli 800 000 kaivosalan toimijaa.

FinnMateria 2026 – Special Edition Latin America 3.–5. marraskuuta Jyväskylän Paviljongissa.. Ennakkoseminaarit ja kutsuvierastilaisuus tiistaina, FinnMateria-messut keskiviikkona ja torstaina.

Vastaa