Väinö Festival kaksipäiväiseksi
Väinö Festival palaa entistä suurempana ja näyttävämpänä, kun se laajenee ensi kesänä ensimmäistä kertaa kaksipäiväiseksi tapahtumaksi. Festivaali järjestetään 6.-7. elokuuta Väinölänniemellä, Kuopiossa.
Vuonna 2027 jo neljättä kertaa järjestettävä Väinö Festival on ollut loppuunmyyty jo kahtena vuonna.
– On hienoa, että tämäkin festivaali kasvaa kaksipäiväiseksi ja pääsemme nauttimaan Suomen ykkösrivin artisteista Väinölänniemen uimarannalla, kommentoi festivaalijohtaja Allu Koskinen.
Esiintymässä on tunteikkaista balladeista tunnettu Jari Sillanpää. Hänen hittinsä, kuten Satulinna, Sinä ansaitset kultaa ja Malagaan, ovat viihdyttäneet suomalaisia jo vuosikymmenten ajan. Lisäksi festareilla esiintyvät myös Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit sekä Janne Hurme.
Väinö Festivalin lavalle nousee myös ikoninen Suurlähettiläät, joka aloitti taipaleensa jo 1990-luvun alussa.
– Tapahtumaan rakennetaan tanssilava, joten mikä sen hienompaa kun lavatanssit Vänärin uimarannalla vaikka Satulinnan tahtiin, fiilisteli Koskinen.


