Lapland Hotels SnowVillage täyttää 25 vuotta
Kittilän Lainioon kohoaa ensi talvena jo 25. kertaa Lapland Hotels SnowVillage, jään ja lumen kylä. Juhlavuoden teemana on Yhtä juhlaa. Vuoden käyntikohteeksi ehdolla oleva SnowVillage avautuu yleisölle joulupäivänä.
Lapland Hotels SnowVillage houkuttelee vuosittain kymmeniä tuhansia vierailijoita, joista noin 70 prosenttia saapuu ulkomailta. Tulevana talvena kävijöitä hemmotellaan kansainvälisillä juhlanaiheilla, kuten Rio de Janeiron karnevaaleilla ja irlantilaisen St. Patrick’s Dayn tunnelmalla.
– Yhtä juhlaa -teema näkyy tänä vuonna sirkuksen, festivaalien ja muiden kansainvälisten juhlien muodossa. SnowVillageen rakennetaan muun muassa tivoli, Rio de Janeiron karnevaalialue sekä Irlannin vihreisiin sävyihin pukeutuva Jääbaari, kertoo Lapland Hotelsin aluejohtaja Maria Astrén.
SnowVillage rakennetaan joka vuosi täysin uudelleen noin 50 hengen tiimin voimin. Sään salliessa rakennustyöt pyritään aloittamaan marraskuun alussa. Lämpötilan on oltava selvästi nollan alapuolella, jotta kantavat lumirakenteet voidaan toteuttaa.
– Rakentamiseen käytetään arviolta 40 000 kuutiota lunta. Siitä noin 15 000 kuutiota on säilötty edellistalvesta, ja loput 25 000 kuutiota valmistetaan syksyllä. Lisäksi käytössä on noin 300 000 kiloa kirkasta Lainiojoen jäätä, joka on säilötty kesän yli, kertoo Lapland Hotels SnowVillagen tekninen johtaja Tomi Kurtakko.
SnowVillage toimi viime kaudella uusituissa puitteissa. Kiinteät rakennukset kasvoivat yli kolminkertaisiksi, ja alueelle nousi lämmin, 100-paikkainen lasiravintola. Kokonaisuuteen kuuluu nyt kolme ravintolaa sekä jääbaari, joka tarjoilee drinkkejä ja kuumaa juotavaa jäänäyttelyn puolella.
Talvikaudella 2024–2025 Lapland Hotels SnowVillagessa vieraili ennätykselliset yli 86 000 kävijää. Tulevalle kaudelle odotetaan jälleen kasvavia määriä.
Lapland Hotels SnowVillage on saanut tunnustusta myös matkailualalla. Se on ehdolla Vuoden kotimaiseksi vierailukohteeksi Finnish Travel Gaalassa 31. lokakuuta.
SnowVillage on avoinna 25.12.2025–6.4.2026 päivittäin kello 10–22.
