Lahtelaisnuoret suunnittelevat tulevaisuuden kauppatoria Minecraft-pelin avulla

Lahtelaisnuoret suunnittelevat tulevaisuuden kauppatoria Minecraft-pelin avulla
Ainutlaatuisessa pelitapahtumassa lahtelaisnuoret suunnittelevat ja rakentavat tulevaisuuden Lahden kauppatoria Minecraft-pelin avulla.

Peruskoululaisille pidettävässä Minethonissa oppilaat pääsevät suunnittelemaan ja rakentamaan Lahden tulevaisuuden Kauppatoria. 29.–31. lokakuuta järjestettävä kolmipäiväinen tapahtuma tarjoaa nuorille mahdollisuuden käyttää luovuuttaan ja yhteistyötaitojaan pelaamalla yhdessä ryhmissä ohjatusti, kokeneiden pedagogien opastuksella.

Jokaisesta Lahden peruskoulusta valitaan yksi, noin viisihenkinen tiimi hakemuksen perusteella. Yhteensä mukaan mahtuu noin 50 nuorta ja osallistumaan kutsutaan 7.–9. luokkalaisia peruskoululaisia. Ilmoittautuminen tapahtumaan aukeaa syyskuun aikana.

Nuorille pelitapahtuma on mahdollisuus tehdä tiimityötä muiden nuorten kanssa, oppia uusia taitoja ja kehittää luovuutta. Valmiit työt esitellään kaupunkisuunnittelun ammattilaisista ja perusopetuksen edustajista koostuvalle raadille. Nuorten ideat ovat mukana vaikuttamassa, kun Lahden kauppatoria kehitetään osana Lahden keskustavisiota.

Pelaaminen on hauska tapa saada myös nuoret mukaan suunnittelemaan keskustaa. On mielenkiintoista nähdä millaisia ideoita Lahden tori saa, kun koululaiset pääsevät ideoimaan Minecraftin avulla, sanoo kaupunkisuunnittelun hankepäällikkö Riitta Niskanen.

Vastaa