Lahden seutu isännöi kahta matkailualan ammattilaistapahtumaa vuonna 2027
Lahden seudulla järjestetään ensi vuonna kaksi matkailun kannalta merkittävää ammattilaistapahtumaa. Kongressialan asiantuntijat kokoontuvat Heinolan Vierumäelle, ja kansainväliset matkanjärjestäjät tutustuvat Järvi-Suomen tarjontaan Lahdessa.
Kansainvälisille matkanjärjestäjille suunnattu 1000 Lakes Workshop järjestetään Lahdessa 24.–26. toukokuuta 2027. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman isännöinti liittyy Lakeland Finland -alueiden kiertävään puheenjohtajuuteen, joka siirtyy vuonna 2027 Visit Lahdelle.
Visit Finlandin ja Finnairin kanssa järjestettävään tapahtumaan kutsutaan noin 30 eurooppalaista matkanjärjestäjää. He kehittävät Järvi-Suomeen suuntautuvaa matkatarjontaansa ja tapaavat tapahtumassa Lakeland-alueiden matkailupalvelujen tarjoajia. Lahdessa järjestettävä workshop antaa seudun yrityksille mahdollisuuden esitellä tuotteitaan suoraan kansainvälisille ostajille. Samalla se vahvistaa yhteistyötä yhdeksän Lakeland-alueen toimijoiden kesken.
Congress Network Finland ry:n (CNF) syyspäivät järjestetään Vierumäellä Heinolassa 20.–21. syyskuuta 2027, ja Visit Lahti toimii tapahtuman paikallisena isäntänä. CNF on kokous- ja kongressialan ammattilaisten yhdistys ja verkosto, joka edistää alan osaamista, tiedonvaihtoa ja edunvalvontaa. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Finland Convention Bureaun kanssa Suomen aseman vahvistamiseksi kansainvälisenä kongressimaana.





