Pohjoismaat panostavat talvimatkailuun
Suomi pitää yhä kärkipaikkaa Pohjoismaiden talvimatkailussa, mutta kilpailu kiristyy, kun myös muut maat panostavat talvisesonkiin. Suomeen matkustetaan talvella eniten Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta, kun taas naapurimaihin matkustetaan Yhdysvalloista ja muista Pohjoismaista.
Suomen Lapin vetovoima on nostanut talvimatkailun yhdeksi Suomen tärkeimmistä vientituotteista ja koko pohjolan kiinnostavimmista matkailualueista. Ulkomaisten matkailijoiden kulutus muodostaa Tilastokeskuksen mukaan talvikuukausina 16 prosenttia Suomen palveluviennistä.
– Lapin matkailumenestyksestä hyötyy koko maa, sillä kasvavat matkailijavirrat heijastuvat myös muihin Suomen alueisiin. Alkavalle talvikaudelle odotetaan noin 1,3 miljoonaa ulkomaista matkailijaa, joiden arvioidaan käyttävän Suomessa yhteensä 1,3 miljardia euroa, Visit Finlandin asiantuntija Katarina Wakonen kertoo.
Pohjoismaissa oli viime talven huippusesonkina joulukuusta 2024 helmikuuhun 2025 asti kahdeksan miljoonaa ulkomaisten matkailijoiden tekemää yöpymistä. Suomi piti talvimarkkinoiden ykköspaikkaa 29 prosentin osuudellaan, Ruotsin ollessa heti perässä 28 prosentin osuudella. Kovin kasvaja oli Norja, jonka ulkomaiset yöpymiset kasvoivat 20 prosenttiin, kasvua oli peräti 22 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Norja on panostanut viime vuodet talvimatkailunsa kasvattamiseen, mikä on näkynyt naapurimaita suurempana kasvuna. Erityisen kova kirittäjä Norja on ollut Lapissa. Suomen osuus ulkomaisista yöpymisistä naapurikolmikon Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa* oli viime talven huippusesonkina ylivoimaiset 74 prosenttia. Norjan Lapin kasvuvauhti on tällä hetkellä suurin. Se saavutti 21 prosentin markkinaosuutensa 33 prosentin kasvuvauhdilla edellistalveen verrattuna.

– Pohjoisille alueille suuntautuva ulkomaisten matkailijoiden talvimatkailu on kahden kauppaa markkinajohtaja Suomen ja haastaja Norjan välillä. Ruotsi pärjää talvimatkailun kokonaisvertailussa Tukholman alueen suosion takia, mutta pohjoisen Ruotsin osuus jää vaatimattomaan viiteen prosenttiin, Wakonen sanoo.
Pohjoismaiden pääkaupunkialueista** suurimman potin korjaa Kööpenhamina, joka kehittää talvikaupunkimatkailua omatoimimatkailijoille ja tähtää majoituskapasiteetin käytön optimointiin eri matkailusesonkeina. Kööpenhaminan kasvua vauhdittaa hyvä saavutettavuus maata pitkin ja lentäen. Pääkaupungeista kovin kasvaja viime talvikaudella oli Helsinki, jossa ulkomaiset yöpymiset kasvoivat neljänneksellä. Helsingin osuus Pohjoismaiden pääkaupungeissa vietetyistä öistä oli lähes viidenneksen.
*Pohjoiset osat Suomessa Lappi ja Kuusamo. Norjassa Nordland, Troms ja Finnmark. Ruotsissa Strömsundin, Lyckselen, Dorotean, Malån, Sorselen, Storumannin, Vilhelminan, Åselen, Arvidsjaurin, Arjeplogin, Jokkmokkin, Gällivaren ja Kirunan kunnat.
** Vertailukelpoiset pääkaupunkiseudut, esimerkiksi Helsinki, Espoo ja Vantaa.
