Joulun tähdet -hyväntekeväisyyskonsertti yksinäisyyttä vastaan
Joillekin joulu on vuoden odotetuinta aikaa, toisille vuoden yksinäisintä aikaa. Joka kymmenes suomalainen kärsii pitkäkestoisesta, haitallisesta yksinäisyydestä. Se tarkoittaa, että Suomessa on yli 500 000 yksinäistä, joille kokemus tuo surua ja tuskaa päivittäin. Jatkuva yksinäisyys on vakava terveydellinen riski ja vakava inhimillinen kokemus. Apua yksinäisyyden vähentämiseksi on olemassa.
Joulun tähdet -hyväntekeväisyyskonsertti järjestetään Aleksanterin teatterissa Helsingissä tiistaina 2. joulukuuta kello 19. Konsertin tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön. Konsertissa esiintyvät Samuli ja Venla Edelmann, Suvi Teräsniska, Mikko Kuustonen, Olli Halonen, emma & matilda ja Aliisa Syrjä.
Hyväntekeväisyyskonsertissa kuullaan artistien omia kappaleita sekä tunnettuja joululauluja. Musiikillisesta sisällöstä vastaa konsertin kapellimestari Leri Leskinen ja sitä säestää hänen bändinsä. Lavalle nousee myös musiikkiopisto Resonaarin oppilaita. Konsertin juontaa Jaana Pelkonen.
Konsertilla kerätään varoja HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön, joka on valtakunnallista ja tutkitusti vaikuttavaa. Vuosittain HelsinkiMission toiminnassa kohdataan nuoria, aikuisia, lapsiperheitä, ja senioreja yli 155 000 kertaa ammattilaisten ja tuhannen vapaaehtoisen voimin.
Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan televisioidaan ja esitetään Nelosella sunnuntaina 21. joulukuuta kello 20.
