Lux Helsinki laajenee kuusipäiväiseksi

Lux Helsinki laajenee kuusipäiväiseksi
Melek Mazicin Valon Huoneet -teos muodostaa kokonaisuuden, jossa nostureiden värivalaistut rakenteet yhdistyvä laasereilla. Kuva Melek Mazici.

Lux Helsinki -valotaidefestivaali laajenee yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi ja on koettavissa 6.–11. tammikuuta. Teokset sijoittuvat Helsingin ytimeen Kansalaistorilta Hietalahdentorille, Vanhaan kirkkopuistoon ja Espan lavalle asti. Stop time! -teemainen valotaide levittäytyy myös Kanneltaloon ja kymmeneen keskustan taidegalleriaan.

Jo lähes 20 vuoden ajan pimeään vuodenaikaan valoa, iloa ja inspiraatiota tuoneen Lux Helsingin kestoa on tänä vuonna pidennetty yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi. Lähes koko loppiaisviikon ajan Kanneltalossa ja Helsingin keskustan tuttujen rakennuksien pinnoilla sekä puistoissa ja aukioilla on koettavissa 20 teosta, jotka kertovat tarinoita ja herättävät ajatuksia valon ja värien kautta.

Teoksia on esillä aina Kansalaistorilta Lasipalatsin aukiolle, Narinkka- ja Hietalahdentorille sekä Vanhaan Kirkkopuistoon asti. Lisäksi teoksia löytyy esimerkiksi Erottajan aukiolta, Espan lavalta, Citycenteristä ja Kanneltalosta. Teoskokonaisuuden voi kokea vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lux Helsinki levittäytyy myös ennätyksellisesti kymmeneen keskustan alueen taidegalleriaan, joissa on nähtävillä monipuolista valotaidetta kotimaisilta ja kansainvälisiltä taiteilijoilta.

Lux Helsinki tilasi Twist & Shine -teoksesta tähän asti laajimman version – se koostuu useammasta palasta, kuin aikaisemmin missään muussa kaupungissa. Kuva Kaleider.



Jatkossa valotaide on osa kaupunkikuvaa ympäri vuoden, kun Lux Helsinki tuo pysyvämpää taidetta Helsinkiin. Hietalahdentorille sijoittuva ranskalaisen Sébastien Lefèvren teos Soleil Nuit jää ilahduttamaan kaupunkilaisia festivaalin päätyttyä. Aurinkoa ja yötä symboloivan teoksen tuhannet pienet värilliset peilit muodostavat säihkyviä heijastuksia tuulen ja valon voimasta.

Lux Helsinki valaisee loppiaisena, arkena ja viikonvaihteessa 6.–11. tammikuuta kello 17–22. Pimeisiin talven aamuihin tuodaan valoenergiaa Lux Aamun voimin 8.–9. tammikuuta, jolloin osa keskustan teoksista on valaistu kello 7–9.

Vastaa