Flow Festival toi ympäristövaikutusten budjetoinnin osaksi tuotantoaan

Flow Festival toi ympäristövaikutusten budjetoinnin osaksi tuotantoaan
Flow jatkaa luontovelkansa lyhentämistä lahjoituksella, jonka kokonaissumma perustuu vuoden 2025 festivaalista tehtyihin jalanjälkilaskelmiin. Lahjoituksen myötä ikimetsää voidaan suojella keskimäärin 5,5 hehtaaria lisää.Kuva Petri Anttila / Flow Festival.

Flow Festivalin ympäristötyössä otettiin jälleen viime vuonna edistysaskeleita, kun festivaali ryhtyi budjetoimaan luonnonvarojen kulutustaan ja päästöjään ensimmäisenä festivaalina Suomessa. Lisäksi ruokaohjelmassa siirryttiin kohti entistä kestävämpää tuotantoa, kun kaikki festivaalilla tarjottu kala ja äyriäiset olivat kotimaisia. Henkilöstö- ja artistiruokailussa tarjottiin ainoastaan vegaanista ruokaa. Luontovelkansa lyhentämistä Flow jatkaa lahjoituksella Luonnonperintösäätiölle.

Vuonna 2025 Flow Festival otti ensimmäisenä suomalaisena festivaalina askelia kohti luonnonvarojen kulutuksen ja päästöjen budjetointia. Budjetointiin osallistettiin tuotannon henkilökunta, joka koosti keväällä kulutus- ja päästöennusteen tiedossa olevien toteutusten ja tilausten perusteella. Apuna toimi vuonna 2022 yhteistyössä asiantuntijayritys D-matin kanssa kehitetty budjetointi- ja laskentatyökalu, jolla Flow myös laskee vuosittain materiaali- ja hiilijalanjälkensä.

Ennusteen mukaisesti Flow Festivalin kulutus ja päästöt kasvoivat vuoteen 2024 verrattuna. Syitä jalanjälkien kasvuun olivat muun muassa tarpeelliset, monivuotiset hankinnat, kuten Balloon 360° -venuen pallo sekä uudet Flow-kirjaimet pääportille, uusi Front Yard -venue, maanmuokkauksen tarve Hanasaaren voimalaitosalueella sekä artistien kasvanut lentomatkustus.

Kulutusta ja päästöjä saatiin suitsittua tuotannollisten ratkaisujen avulla. Muun muassa kaikki ravintoloissa tarjottu kala ja merenelävät olivat kotimaisia ja henkilöstö- ja artistiruokailussa kaikki lämmin ruoka oli vegaanista. Lisäksi festivaalin materiaalinkäsittelyä ja -käyttöä tehostettiin, jolloin jätteen määrä laski lähes 30 prosenttia. Kokonaisjätemäärä oli alhaisin viimeiseen kymmeneen vuoteen, vaikka kävijämäärä on kasvanut ajanjaksona yli 20 000 kävijällä.

Lisäksi kumppanituotantojen materiaali- ja hiilijalanjälki pienenivät noin 17 prosenttia, vaikka kumppaneita oli saman verran kuin vuonna 2024. Vedenkulutusta onnistuttiin optimoimaan ja sitä kului 60 000 litraa vähemmän kuin edellisvuonna. Niin ikään energiankulutus väheni, kun uusiutuvaa polttoöljyä ja verkkosähköä kului alueen ja lavojen sähköistyksessä edellistä vuotta vähemmän. Uusia festivaalituotteita ei tuotettu vuonna 2024 tehdyn linjauksen mukaisesti.

Tänä vuonna tavoitteena on hyödyntää materiaali- ja hiilijalanjälkityökalua entistä tarkemmin kulutuksen ja päästöjen budjetointiin, jotta molempia voidaan suitsia alaspäin vieläkin tehokkaammin.

Tuotannon osalta vuoden 2025 jalanjäljet olivat:
materiaalijalanjälki 2 796 t (2024: 2 531,90 t)
hiilijalanjälki 1 312 t Co2e (2024: 975 t CO2e).

Per päiväkäynti jalanjäljet olivat:
materiaalijalanjälki 30,2 kg (2024: 27,5 kg)
hiilijalanjälki 14,3 kg CO2e (2024: 10,7 kg CO2e).

Flow Festivalin materiaalijalanjälki vastaa noin 69 keskivertosuomalaisen vuosittaista kulutusta ja hiilijalanjälki noin 137 keskivertosuomalaisen vuosittaisia päästöjä. Päiväkäyntiä kohden tarkasteltuna Flow’n materiaalijalanjälki vastaa noin neljännestä keskivertosuomalaisen yhden päivän kulutuksesta ja hiilijalanjälki hieman alle puolta keskivertosuomalaisen yhden päivän päästöistä. Päiväkäynti Flow’ssa vastaa hiilijalanjäljeltään noin 80 ajokilometriä tavallisella bensakäyttöisellä henkilöautolla.

Tapahtumia on mahdotonta järjestää luonnonvaroja kuluttamatta ja päästöjä aiheuttamatta. Siksi Flow Festival on lyhentänyt aiheuttamaansa luontovelkaa lahjoittamalla vuosittain Luonnonperintösäätiölle vuodesta 2022 alkaen. Tähänastisten lahjoitusten avulla on saatu suojeluun esimerkiksi runsaspuustoinen Pukin metsä Joutsassa linturikkaan Suonteen maisemissa. Suomalaisen ikimetsän suojelu auttaa taistelemaan sekä ilmastokriisiä että luontokatoa vastaan.

Tulevien vuosien aikana yhteistyötä Luonnonperintösäätiön kanssa on tarkoitus syventää. Festivaali on sitoutunut pitkäjänteiseen yhteistyöhön säätiön kanssa, jonka päämääränä on suojella Flow’n nimissä yhtenäinen alue ikimetsää. Mitä suurempi yhtenäinen alue metsää suojellaan, sen vaikuttavampaa suojelutyö on.

Flow Festival 2026 järjestetään Helsingin Suvilahdessa 14.–16. elokuuta. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia.

Vastaa