Floating Show vakiintuu Päijänteelle

Floating Show vakiintuu Päijänteelle
Yhteistyö vahvistaa Päijänteen tunnettuvuutta ja tukee sen kehittämistä vetovoimaisena vesistömatkailun kohteena. Kuva Jussi Evinsalo.

Päijänteen matkailun kehittämisessä otetaan merkittävä askel eteenpäin, kun Venealan Keskusliitto Finnboat ry, Päijänteen alueen kunnat Asikkala, Padasjoki, Sysmä sekä Visit Lahti tiivistävät yhteistyötään. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa Päijänteen tunnettuvuutta kotimaisten ja kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa sekä kehittää alueen vesistömatkailupalveluita.

Yhteistyön keskiössä on Finnboat ry:n Floating Show -tapahtumakonseptin vakiinnuttaminen. Kyseessä on kansainvälinen vienninedistämistapahtuma, jota on järjestetty jo vuodesta 1972. Kyseessä on suomalaisten veneiden ja varusteiden testitilaisuus, jossa venealan toimittajat pääsevät koeajamaan suomalaisen veneteollisuuden uusimpia venemalleja aidossa käyttöympäristössä. Samalla tapahtuma toimii merkittävänä verkostoitumisalustana alan toimijoille ja tuo alueelle kansainvälistä näkyvyyttä.

Lakeland Floating Show toteutettiin Päijänteellä ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten, ja nyt tapahtumaa kehitetään entistä vahvemmin myös matkailua hyödyntäväksi kokonaisuudeksi. Päijänteellä Floating Show tullaan toteuttamaan joka toinen vuosi vuosina 2026, 2028 ja 2030. Tapahtuma liikkuu Etelä-Päijänteellä satamasta toiseen, jolloin alueeseen pääsee tutustumaan vesiltä käsin. Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän muodostama kokonaisuus tarjoaa veneilijälle poikkeuksellisen monipuolisen ympäristön. On palvelevia vierasvenesatamia, luonnonsatamia, paikallista veneilykulttuuria sekä Päijänteen kansallispuisto, jonka kohteista suuri osa on saavutettavissa vain vesitse.

– Suomen vesistöt ovat kansainvälisesti ainutlaatuinen voimavara, ja Päijänne on yksi niiden helmistä. Floating Show on erinomainen konsepti yhdistää suomalainen veneteollisuus ja vesistömatkailu aidossa ympäristössä, sanoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Visit Lahden mukaan tapahtumakokonaisuus tukee vahvasti alueen matkailun kasvua.

– Päijänne tarjoaa puhdasta luontoa, palveluita ja monipuolisia elämyksiä eli juuri niitä asioita, joita tämän päivän matkailijat etsivät. Kolmen tapahtuman sarja vahvistaa Päijänteen tunnettuvuutta ja nostaa aluetta esiin monipuolisena vesistömatkailukohteena, kertoo Visit Lahden vesistömatkailun asiantuntija Heidi Painilainen.

Mukana olevat kunnat näkevät tapahtumien sarjan merkittävänä mahdollisuutena.

– Päijänne on Padasjoelle, Asikkalalle ja Sysmälle yhteinen vetovoimatekijä. Lakeland Floating Show -yhteistyö vahvistaa Etelä-Päijänteen asemaa yhtenäisenä veneily- ja matkailualueena ja tuo hyötyä myös paikallisille yrityksille, toteaa Padasjoen kunnanjohtaja Juha Rehula.

Vastaa