Porispere 15 vuotta -näyttely valokuvaajan silmin

Porispere 15 vuotta -näyttely valokuvaajan silmin
Maija Vilkkumaa Porisperessä vuonna 2024. Kuva Tomi Palsa.

Millaisia hetkiä porilainen rockfestivaali Porispere on tarjonnut 15 vuoden aikana keikkalavoilla, yleisön keskellä ja kulissien takana? Satakunnan Museon Museokujalla avautuva ulkoilmanäyttely Porispere 15 vuotta – Tomi Palsan silmin, joka johdattaa kävijän festivaalin tarinaan valokuvaaja Tomi Palsan kuvien kautta.

Palsa on seurannut Porisperen matkaa alusta asti ja kuvannut festivaalia vuodesta toiseen. Näyttelyyn on koottu laaja kattaus valokuvia paikallisista tähdistä valtakunnallisiin ja kansainvälisiin nimiin. Kuvien kautta piirtyy esiin sekä Porisperen kasvu että tapahtuman omaleimainen, porilainen henki.

Kirjurinluodossa järjestettävä Porispere on 15 vuodessa kasvanut paikallisesta rocktapahtumasta kaupungin pitkäikäisimmäksi rockfestivaaliksi. Näyttely tarkastelee festivaalin kehitystä ja tunnelmaa alkuhetkistä nykypäivään ja avaa samalla Porisperen merkitystä osana porilaista festivaalikesää.

Valokuvien lisäksi näyttelyyn sisältyy digitaalinen osio, jossa Palsa ja Harri Vilkuna kertovat tarinoita ja muistoja kuvien takaa.

Näyttelyn avajaiset ovat keskiviikkona 20. toukokuuta kello 18 Satakunnan Museon Taavi-lavalla. Ohjelmassa on muun muassa Porisperen promoottori Vilkunan katsaus festivaalin 15-vuotiseen historiaan. Näyttely on avoinna 27. syyskuuta saakka.

Vastaa