Lappeenrannan torille uusi kauppahalli ja parkki

Teksti Markku Paakkinen

Lappeenrannan torille uusi kauppahalli ja parkkiTeksti Markku Paakkinen
Jarno Kolehmainen pitää uutta kauppahallia enemmän mahdollisuutena kuin uhkana torin perinteellisille kahvikojuyrittäjille. Kuvassa näkyvä vanha halli puretaan. Kuva Markku Paakkinen.

Etelä-Karjalan Osuuskauppa investoi torin elinvoiman hyväksi 20 miljoonan euroa.

Lappeenrannan keskustan elinvoimaa ja kauppatorin kehittämistä vuosikausia varjostaneet vaikeudet kaikkosivat, kun Etelä-Karjalan Osuuskauppa päätti investoida 20 miljoonaa euroa uuteen kauppahalliin ja maanalaiseen toriparkkiin.

Investointi on tarkoitus toteuttaa vuosina 2028-2029. Kaupunki käynnistää kauppatorin alueen asemakaavamuutoksen, jonka aikana se lupaa osallistaa hankkeeseen niin toriyrittäjät kuin asukkaatkin.

Toriyrittäjät ovat kokeneet olleensa usean vuoden ajan löysässä hirressä, kun torin paikkaa on palloteltu satama-alueelle, kaupungintalon edusta-aukiolle ja muillekin keskustan alueille. Nyt pysytään perinteellisellä paikalla.

Kaupungin osana on torialueen viihtyisyyden ja käytettävyyden parantaminen. Perinteellistä ulkotorikauppaa tehdään tulevaisuudessa 64:llä 4×4 metrin myyntipaikalla, joita voidaan käyttää myös muissa toritapahtumissa.

Uuteen kauppahalliin sijoittuvat perinteiset kauppahallipalvelut kuten liha- ja -kalakauppa ja paikallisten leipomotuotteiden myynti. Paraatipaikalla hallissa ovat Lappeenrannan torin legendaariset vetykioskit, jotka tarjoavat nyt lihapiirakkaversioita ulkoilmaoloissa.

Kauppahallissa tulee toimimaan S-ryhmän marketmyymälä, joka ei Eekoon toimitusjohtaja Juha Riikolan mukaan tule kilpailemaan kauppahalliyritysten kanssa, vaan toimii veturina kauppahallin asiakasvirralle.

Vastaa