Tapahtumateollisuudelle uusi hallitus

Tapahtumateollisuudelle uusi hallitus

Tapahtumateollisuus ry:n on valinnut vuoden 2026 hallituksensa yhdistyksen kokouksessa. Tapahtumateollisuuden hallituksen puheenjohtajana vuosina 2024-25 toiminut Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen valittiin yksimielisesti jatkokaudelle vuosille 2026-27.

– On ollut upeaa johtaa kasvavaa toimialajärjestöä viimeiset kaksi vuotta ja olen otettu, että yhdistyksen kokous valitsi minut nyt jatkokaudelle. Tapahtumaelinkeino on myös kaupungeille tärkeä toimiala, joka lisää niiden veto- ja pitovoimaa, mikä on tehnyt tämän luottamustoimen ja virkatyön yhdistämisestä hyvin luontevaa, kertoo Parviainen.

– Tapahtumaelinkeinon merkitys Suomelle tunnistetaan aiempaa laajemmin, mutta paljon voidaan vielä tehdä alan kasvun ja toimintaedellytysten eteen. Esimerkiksi laki ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä selkeyttäisi toimintaympäristöä ja verotuksen tulisi tukea kasvualaa, ei kiristää sen toimintaedellytyksiä, Parviainen jatkaa.

Uusina varsinaisina jäseninä hallituksessa aloittavat:
Kalle Halonen, Safer Space
Maria Sahlstedt, LIWLIG
Eero Helle, Creative Technology Finland

Uusina varajäseninä hallituksessa aloittavat:
Kaisa Löfgren, Prizztech
Pietu Sepponen, Sunborn Live
Harri Keskiaho, Ruka Nordic
Sanna Reko, Tiketti
Pekka Haverinen, Sokotel

Tapahtumilla on iso merkitys hotelleille, ja hotellit ovat itsessään tärkeitä kokous- ja muiden tapahtumien järjestämispaikkoja. Lisäksi varsinkin kansainväliset tapahtumat tuovat hotelliyöpymisten kautta Suomeen paljon kaivattua vientituloa. Hienoa päästä mukaan tuomaan näitä näkökulmia tapahtuma-alan kehittämiseen ja edunvalvontaan, sanoo Pekka Haverinen.

– On hienoa päästä keskeiselle paikalle mukaan toimialamme vaikuttamistyöhön. Ensi vuosi tulee olemaan tärkeä lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi. Hallituksessa tulemme varmasti tekemääni aktiivista työtä tapahtuma-alan kasvun sekä sitä kautta yhteiskunnan laajemmankin hyvinvoinnin vahvistamiseksi, toteaa Maria Sahlstedt.

Tapahtumateollisuus ry:n hallitus vuonna 2026 on kokonaisuudessaan seuraava:
Puheenjohtaja:
Olli-Poika Parviainen, Hämeenlinnan kaupunki
Varapuheenjohtaja: Kalle Marttinen, Palloliitto

Muut hallituksen jäsenet:
Kalle Halonen, SaferSpace Partners
varajäsen: Kaisa Löfgren, Prizztech

Maria Sahlstedt, LIWLIG
varajäsen: Pietu Sepponen, Sunborn Live

Markus Häkkinen, AKK Sports
varajäsen: Harri Keskiaho, Ruka Nordic

Juhana Stenbäck, Lippupiste
varajäsen: Sanna Reko, Tiketti

Marja Pekkanen, Jyväskylän messut
varajäsen: Katja Paganus, Fair Partner

Mirkka Rautala, Finland Venues
varajäsen: Wille Markkanen, Salmi Platform

Eero Helle, Creative Technology Finland
varajäsen: Pekka Haverinen, Sokotel

Janne Auvinen, Tampereen Työväen Teatteri
varajäsen: Emilia Mikkola, Helsingin Kulttuuritalo

Terttu Keskinen-Rönkkö, Stopteltat
varajäsen: Jari-Pekka Piipponen, Kuopion keskustan kehittämisyhdistys

Jenna Lahtinen, LiveFIN
varajäsen: Veikko Lehtola, Magnum Management

Kati Kuusisto, Kuusisto & Partners
varajäsen: Laura Sandström, Sponsorointi ja tapahtumat ry

Perttu Pesä, Tampereen kaupunki
varajäsen: Päivi Munther, Helsingin kaupunki

Tuomo Tähtinen, Fullsteam Agency
varajäsen: Saara Iivari, Suomen Hippos ry

Vastaa