Pepe Willbergin 80-vuotisjuhlavuosi starttaa uudenvuodenaattona Tampereelta
Muusikko Pepe Willberg käynnistää 80-vuotisjuhlavuotensa keskiviikkona 31. joulukuuta Tampereelta, jossa hän esiintyy yhdessä Saimaa-yhtyeen ja Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Juhlavuosi jatkuu muun muassa maaliskuussa Helsingin Musiikkitalossa yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa suuressa Pepe Willberg 80 – Elämältä kaiken sain -juhlakonsertissa. Ja vappua juhlitaan Turun Konserttitalossa kuunnellen maestron omia hittejä sinfoniaorkesterisovituksina.
Turussa 17. joulukuuta 1946 syntynyt Willberg on suomalaisten rakastama laulaja ja säveltäjä. Hän aloitti muusikonuransa 1960-luvun alussa The Islanders -yhtyeen komppikitaristina ja on myöhemmin toiminut muun muassa Jormas- ja Pepe & Paradise -yhtyeiden solistina sekä sooloartistina. Lisäksi hän on ollut mukana muun muassa Mestarit- ja Poptenorit-kokoonpanoissa.
Willbergin vuonna 2014 ilmestynyt yhteisalbumi Saimaa-yhtyeen kanssa on yksi tämän vuosituhannen kotimaisista merkkipaaluista. Levy myi kultaa ilmestymisvuotenaan. Willberg on palkittu Emma-gaalassa Vuoden miesartistina ja Pepe & Saimaa -albumi Vuoden rock -albumina, hänelle on myönnetty Iskelmä-Finlandia-palkinto, Turun Tähden -tunnustus sekä Pro Finlandia -mitali.
Tuorein pitkäsoitto on Jukka Eskola Statementin kanssa tehty uudelleenversiointi kahdesta suomalaisen musiikin klassikosta Niin vähän on aikaa – En soisi sen päättyvän. Tuplalevy on kunnianosoitus Henrik Otto Donnerin säveltämälle ja tuottamalle musiikille, joka on ollut merkittävä osa suomalaisen musiikin historiaa.
Omien laulujensa lisäksi Willberg on säveltänyt myös muille artisteille.
– Olen innoissani, että juhlavuotenani voin esittää monipuolista tuotantoani vuosien varrelta huippumuusikoiden kanssa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Olen kiitollinen, että lauluääneni toimii edelleen ja jaksan tehdä vaativia konsertteja. Yleisön positiivinen palaute tuo minulle valtavasti energiaa, Pepe Willberg sanoo.
Willberg tunnetaan lukuisista ikivihreistään kuten Saat miehen kyyneliin, Aamu, Elämältä kaiken sain, Rööperiin, Sinua sinua rakastan ja Tällä kadulla.
