Tangomarkkinoiden Finaalin juontajat valittu

Tangomarkkinoiden Finaalin juontajat valittu
Tangomarkkinat 2025 finaalin juontavat Katja Ståhl (toinen vas.) ja Mikko Kekäläinen. Paikka auringossa konsertti on kuultavissa suorana lähetyksenä Tangomarkkinoilta Radio Suomesta 11. heinäkuuta. Sen juontavat Hanna Kataja-Rahko (vas.) ja Jenna Bågeberg (oik.). Kuva Ilmari Fabritius.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden odotettu Laulukilpailun Finaali järjestetään Tangoareenalla lauantaina 12. heinäkuuta kello 19. Finaalin juontajiksi on valittu Katja Ståhl ja Mikko Kekäläinen. Finaalia voi seurata sekä paikan päältä että Yle TV1:seltä ja Yle Areenasta. Tänä vuonna yleisö pääsee myös valitsemaan Tangokuningattaren ja Tangokuninkaan.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden perinteiseen Laulukilpailuun otti tänä vuonna osaa lähes 300 laulajaa, joista ammattiraati valitsi 40 nais -ja 40 mieslaulajaa jatkoon. Mukana on monia tuttuja aiemmilta vuosilta, uusia laulajia sekä muista laulukilpailuista tuttuja nimiä. Kilpailun kaksivaiheinen yleisöäänestys jatkuu aina toukokuiseen Livekarsintaan saakka. Äänestysvilkkaus on ollut suurta, sillä ääniä on annettu jo reilut 25 0000 kappaletta. Livekarsinnan jälkeen kilpailu jatkuu Semifinaalin kautta kohti Seinäjoen Superfinaalia, jossa yleisö pääsee äänestämään tuomariston valitsemasta nelikosta vuoden 2025 Tangokuningattaren sekä Tangokuninkaan.

Finaalin juontavat kahdesti Kultainen Venla -gaalassa vuoden juontajana palkittu Katja Ståhl sekä Ylen Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen.

– Onkiva päästä tekemään Tangon kuninkaallisia. Tämä on yksi niitä harvoja kilpailuja, joissa oikeasti kaivetaan huiput esiin laulukykyjen perusteella. Jossain vaiheessa elämääni kuului aina Tangofinaalin seuraaminen. Se oli vakio. Sittemmin harrastukset veivät siihen malliin, että se on vähän jäänyt. Tangossa on jotain ihmeellistä magiaa, Ståhl sanoo.

– Olen ollut kerran aiemmin Tangomarkkinoilla, vuonna 2006. Esiinnyin silloin Martti Vainaa & Sallitut aineet -yhtyeeni kanssa Tangokadulla. Monesti karaokessa rohkaistun valitsemaan laulettavaksi tangon ja aina liian myöhään tajuan, että tango vaatii laulajalta aivan erityistä taidokkuutta. Toivon, että
pääsisin Seinäjoella kuulemaan suosikkitangoni Ruusunoksa ja kyyhkynen. Kuuntelin sitä erityisen paljon, kun olin juuri tavannut tulevan vaimoni ja olin sen verran rakkaudellisissa tunnelmissa, että lauloin sitä hänelle puhelimessa, Kekäläinen kertoo.

Perjantaina 11. heinäkuuta Tangoareenalla nautitaan Yle Radio Suomen suositun iltapäiväohjelman innoittamasta Paikka auringossa -konsertista, jossa kuullaan klassikkotangot ja unohtumattomat iskelmät.
Laulukilpailun Finaalin tapaan myös Paikka auringossa -konsertti on seurattavissa Ylen kanavilta. Yle TV1:sen ja Yle Areenan lisäksi konsertti tulee suorana lähetyksenä Radio Suomesta. Konsertin juontajina toimivat Jenna Bågeberg ja Hanna Kataja-Rahko.

Seinäjoen Tangomarkkinoita vietetään 9.–13. heinäkuuta. Television ja Yle Areenan lisäksi Yle Radio Suomi seuraa ja lähettää parhaita paloja Seinäjoen Tangomarkkinoilta tapahtumaviikonlopun ajan.

Vastaa