Maailman pohjoisin valotaiteen festivaali Polar Night Light Festival alkaa perjantaina 9. tammikuutaja valaisee Rukan rinteet…
Tekijä: Toimitus
Messujärjestäjä Mediapro Messut Oy siirtyy yrityskaupan myötä osaksi Expomarkia. Mediapro järjestää kädentaito- ja hyvinvointiaiheisia messuja…
Jyväskylän Rakennusmessut juhlistavat 50-vuotista historiaansa 20.–22. maaliskuuta Paviljongissa. Juhlavuoden ohjelma saa merkittävän lisän, kun messujen…
Kainuun kansainvälinen matkailu on koronapandemian jälkeisessä kasvussa, ja kehitys näkyy erityisesti Kajaanin lentokentän kautta saapuvien…
Ihmistä luonto ja maisemat ovat kiehtoneet aina. Seitsemän kansallispuistoa täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Neperustettiin…
Kansainvälisesti arvostettu suomalaisen seikkailu-urheilun lippulaivakilpailu Endurance Quest Finland kilpaillaan Lohjalla 26.–28. kesäkuuta. Tapahtuma kerää yhteen…
Lumen-valotaidetapahtuma ihastuttaa Rauman keskusta-alueella 14.–17. tammikuuta. Tapahtumassa nähdään 11 erilaista teosta sekä seitsemän pluskohdetta, joihin…
12.-18. tammikuuta pelattava 10 joukkueen turnaus tuo kansainvälisyyttä Porin Karhupaanalle. Porin urheiluvuosi 2026 käynnistyy näyttävästi MM-jääpallolla….
Ampumahiihdon nuorten EM-kilpailut järjestetään Imatran Ukonniemessä 19.–25. tammikuuta. Nelipäiväisissä kilpailuissa on luvassa normaalimatkat, seka- ja…
Lux Helsinki -valotaidefestivaali laajenee yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi ja on koettavissa 6.–11. tammikuuta. Teokset sijoittuvat Helsingin…
Helsingin uuttavuotta juhlitaan 31. joulukuuta Kansalaistorilla kotimaisten tähtiartistien seurassa. Hevisaruksen koko perheelle suunnattu keikka kello…
Kajaanin kaupunki juhlii ensi vuonna 375-vuotista historiaansa teemalla Yhdessä. Juhlavuoden päätapahtumat tuovat Kajaanin perinteisten kärkitapahtumien…
ESPOO Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31. joulukuuta kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaitseva…
Muusikko Pepe Willberg käynnistää 80-vuotisjuhlavuotensa keskiviikkona 31. joulukuuta Tampereelta, jossa hän esiintyy yhdessä Saimaa-yhtyeen ja…
Hobbyfactory Oy ja Fullspeed RC rakentavat ACS26-tapahtumaan Keimolan radan, jossa kävijät pääsevät pitämään hauskaa RC-autoilla….
Hyvinkään kaupunki käynnistää uuden tapahtumakumppanuushaun, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin tapahtumatarjontaa ja kehittää Hyvinkäätä elävänä…
Turun Kauppahallissa on takana poikkeuksellisen vahva vuosi. Koko vuoden kävijämäärän arvioidaan nousevan lähelle miljoonaa. Kävijämäärät…
Monipuoliset palvelut, parhaat liikkeet, ravintolat ja saavutettavuus ovat syyt asioida keskustoissa
Erikoiskaupan liiton laaja kuluttajatutkimus kartoitti yli 55-vuotiaiden suomalaisten kulutustottumuksia. Tutkimuksen mukaan ikääntyneet kuluttajat ovat hintatietoisia,…
Porvoon Lakritsi Oy on saavuttanut merkittävän kansainvälisen tunnustuksen voittamalla kaksi palkintoa LUXlife Food & Drink…
Heurekan planetaario avautuu yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Planetaarion sisätilat, projisointikupu…
