Lappeenrannan kaupunki ottaa käyttöön uuden palvelun, jolla mitataan tapahtumien ja muun liikkumisen kävijävirtoja. Palvelu mittaa…
Tekijä: Toimitus
Teoston ja kotimaisten festivaalien Uudet Soundit -kampanja keräsi marraskuussa ennätykselliset 5800 ehdotusta, joilla nostettiin esiin…
Joulukuusia hankitaan tänä vuonna koteihin reilut 1,3 miljoonaa. Kuusista vajaa miljoona tulee viljelmiltä. Metsistä haetaan…
Ensi kesänä Olavinlinnassa nähdään kansainvälisiä huippunimiä, suomalaisia oopperatähtiä ja lupaavia nuoria taiteilijoita. Solistien joukossa ovat…
Näyttelijä Eila Roine (s. 26.11.1931, Turku) kuoli maanantaina 8.12. Tampereella hoivakodissa. Hän oli suomalaisen teatteritaiteen…
Finlandia-talo kutsuu joulun tunnelmaan 13.–14. joulukuuta järjestettävään Design Joulu -viikonloppuun. Talo täyttyy kotimaisesta muotoilusta, taiteesta,…
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt huomioi tällä kertaa erityisesti kalastajat. Kalastustrendien ja kalastusoppaiden lisäksi…
Lukuisten huippuartistien ikärajaton Supersunnuntai-tapahtuma pidetään ensi kesänä Espoon lisäksi myös Tampereella. Tapahtuman kohderyhmänä ovat perheet….
Suomalaisen rockin sanataiteen mestari Pauli Hanhiniemi astuu lavalle Tampere Filharmonian kanssa 10. huhtikuuta. Hanhiniemen hittikappaleet…
A Fairytale for Christmas – The Ultimate Irish-Inspired Christmas Concert nähdään joulukuussa ensimmäistä kertaa Suomessa….
Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä tulee maanantaina 8. joulukuuta kuluneeksi 160 vuotta. Sibeliuksen kotikaupunki Järvenpää juhlistaa…
Lahti on saanut järjestettäväkseen vuoden 2027 gravel-pyöräilyn Euroopan mestaruuskilpailut ensimmäisenä kaupunkina Suomessa. Lahti ja sitä…
Tänä vuonna vietetään Suomen itsenäisyyspäivää 108. kerran. Juhlallisuuksissa muistetaan heitä, jotka ovat puolustaneet Suomen itsenäisyyttä…
Barcelona, Espanja Barcelonan vanhin ja perinteisin joulumarkkina Fira de Santa Llucia sijaitsee katedraalin edustalla. Vuodesta 1786…
Balkanin maiden joulunvietto vaihtelee. Enimmäkseen juhlitaan kristillisiä jouluperinteitä, usein ortodoksisten kirkkojen kalenterin mukaan eri päivänä…
Jääkiekkojoukkue Jokerit teki voittavan tarjouksen Gramexin ja JVG:n Musiikin arvo -kampanjan tarjouskaupassa, jossa myytiin ensimmäistä…
Ensimmäistä kertaa järjestettävällä Mantan joulutorilla on 12 mökkiä, joissa tarjolla on sesongin herkkuja, kuten uudenlaisia…
Turun Kirjamessut järjestettiin ensimmäisen kerran Logomossa. Monta asiaa oli hyvin. Osa vaatii vielä hiomista. Messujen…
Rauma tarjoaa loistavat puitteet jouluun valmistautuville. Kanalikaupungista pyritään tekemään kansainvälisesti tunnettu joulukaupunki. Suunnitelmissa on tuoda…
Helsingin Messukeskuksessa järjestetään neljä koiranäyttelyä ja monipuolista ohjelmaa koko perheelle 6.-7. joulukuuta. Lauantaina on pohjoismainen…
