Habitare 2026 avaa ovensa keskiviikkona 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän tapahtuma…
Kategoria: Messut
Helsingin Messukeskuksen laajennusosan Messukeskus Solarin rakennustöiden ensimmäinen näkyvä vaihe on valmis. Uudistunut eteläinen sisäänkäynti otetaan…
Laukaa järjestää harrastemessut lauantaina 15. elokuuta kello 10–14 Hirviareenalla Leppävedellä. Messuilla voi tutustua erilaisiin harrastuksiin,…
Perinteinen Uiva Flytande -venenäyttely huipentaa veneilykesän Helsingissä 13.–16. elokuuta. HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa on esillä torstaista…
Mikkelin kaupunki yhteistyökumppaneineen valloittaa Helsingin Musiikkitalon 5. elokuuta. Rakastu Mikkeliin -messut alkavat Musiikkitalossa kello 10…
Tämän vuoden Asuntomessuilla on nähtävillä yhteensä 34 erilaista kohdetta omakotitaloista rivitaloihin, kerrostaloasuntoihin ja townhouse-kaupunkipientaloon. Kohteissa…
Kuljetusalan ammattimessutapahtuma Power Truck Show Kuljetusmessut järjestetään 7-8. elokuuta PowerParkissa, Kauhavan Alahärmässä. Kyseessä on kansainvälinen…
Kaakkois-Suomessa sijaitseva Lappeenrannan Ylämaa on spektroliitti- ja graniittikivien esiintymiensä ansiosta ympäri maailmaa tunnettu jalokivien ja…
Farmari on joka toinen vuosi eri puolilla Suomea järjestettävä messutapahtuma, joka kokoaa yhteen maa- ja…
BUS 2026 messut ja Linja-autoliiton liittokokous pidetään 16.–17. kesäkuuta Jyväskylässä Paviljonki Areenalla. Messuilla vierailee henkilöitä…
Suomen Messujen toimitusjohtaja Veronica Lindholm on valittu kansainvälisen messujärjestöjen liiton UFI:n Euroopan jaoston varapuheenjohtajaksi. Kolmivuotinen…
Onko sinulla rakennusprojekti tai puutarhan kohennus mielessä? Kevät ja alkukesä ovat monelle rakentamisen, remontoinnin ja…
Farmari-maatalousnäyttely järjestetään kahden vuoden välein ympäri Suomea. Tänä vuonna tapahtuma on Kalajoella 25.-27. kesäkuuta. Kun…
Riihimäen Kansainväliset Erämessut esittelee niin kalastuksen trendit, metsästyksen uutuudet kuin retkeilyelämykset. Riihimäen urheilupuiston alueella on…
Helsingin Kirjamessut ottaa askeleen Itämeren yli ja järjestää Helsingfors bokmässa i Stockholm -tapahtuman Tukholmassa 9.–10….
Jyväskylän Paviljongissa järjestetään 5. toukokuutatoista kertaa kuljetus- ja logistiikka-alan verkostoitumistapahtuma KuljetusAreena. Tapahtuma esittelee tuotteita ja…
Rovaniemen Kädentaitomessut on järjestetty vuodesta 2006 alkaen. Pandemia-aika huomioiden tapahtuma järjestetään nyt 16. kerran. Tapahtumassa…
Etelä-Pohjanmaan merkittävin hotelli-, ravintola- ja keittiöalan ammattilaistapahtuma Lakeus kokkaa järjestetään Seinäjoki Areenalla tiistaina 5. toukokuuta…
Hevoset-messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa kokoaa yhteen koko alan 25.-26. huhtikuuta tarjoten messukävijöille sekä rotuesittelyjä…
Rakennusalan messujärjestäjät lomittavat tapahtumansa fiksusti. Heli Rantanen rakensi Jyväskylään jo toisen alan messunsa. Kun Jyväskylän…
