Avaimen 25-vuotisjuhlakeikka kruunaa Kesärauhan
Kesärauha käynnistää kesän festivaalikauden jo seitsemännen kerran. Turun Linnapuistossa 12.–14. kesäkuuta järjestettävän festivaalin ensimmäiset artistit on nyt julkaistu. Kansainvälisiä artisteja ja lisää kotimaisia esiintyjiä julkistetaan myöhemmin lisää.
Kesärauhassa koetaan ensi kesänä äärimmäisen harvinainen hetki, kun Avain saapuu Linnanpuistoon esittämään kokonaisuudessaan legendaarisen Punainen tiili -albuminsa 25-vuotisjuhlakeikan. Sanomaltaan yhä ajankohtainen albumi on suomirapin kulmakivi ja genrensä merkittävin kotimainen julkaisu.
Avaimen lisäksi Kesärauhan ensimmäisiin julkistuksiin kuuluvat Antti Autio, diskovivahteisella pop-musiikillaan hurmaava Benjamin, Memphis-rappia ja R&B-soundeja yhdistelevä Senya, tämän hetken kiinnostavimpiin rap-kokoonpanoihin kuuluva good boys, uuden pitkäsoiton julkaiseva ja Suomen parhaan livebändin epävirallista titteliä kantava Ursus Factory, loppuunmyydyn kiertueen tähdet Emma & Matilda sekä nopeasti radioiden ja Spotifyn listoille noussut indie-folk -artisti Helmi Marleena.
– Rakastamme sitä, että voimme tarjota vuosittain ainutlaatuisia elämyksiä, jotka yhdistävät ihmisiä sukupolvikokemuksen tavoin. Avaimen Punainen tiili -juhlakeikka tulee olemaan monille musiikin ystäville yksi koko kesän odotetuimmista hetkistä, kertoo Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen.
Tammikuussa Kesärauha ottaa jo toistamiseen varaslähdön kesään M/S Kesärauha -festivaaliristeilyllä, jossa esiintyvät Vesta, Jaakko Kulta, Jonna Tervomaa, Malla, Olga, Lounaonline ja Töölön Ketterä.
