Jyväskylän ja Oulun Suomipop Festivaalien esiintyjälistat täydentyivät

Jyväskylän ja Oulun Suomipop Festivaalien esiintyjälistat täydentyivät
Jyväskylän Suomi-Pop -festareilla riitti viime vuonna väkeä. Kuva Julius Konttinen

Suomipop Festivaalit vietetään tänä vuonna 10.-12. heinäkuuta Jyväskylässä Lutakonaukiolla ja Oulussa Kuusisaaressa. Muun muassa popkuningatar Kaija Koo, viime vuonna 15-vuotisjuhliaan viettänyt rapkollektiivi Gasellit, Melankolisten laulujen klubi-kiertueella Suomea tänä keväänä kiertävä Ellinoora sekä Suomen kovimpiin livebändeihin lukeutuva Roope Salminen & Koirat ovat uusimmat esiintyjäkiinnitykset. Heistä Ellinoora nähdään Jyväskylässä torstaina, Gasellit perjantaina ja Kaija Koo sekä Roope Salminen lauantaina, kun taas Oulussa Kaija Koo ja Roope Salminen & Koirat nähdään jo perjantaina Ellinooran ja Gasellien esiintyessä lauantaina.

Torstaina Jyväskylässä nähdään Robin Packalen sekä Samuli Putro. Perjantaina esiintyy puolestaan Anna Puun, Erinin ja Ida Paulin muodostama bändi RODEO, Anssi Kela sekä Jaakko Kulta. Lauantaina lauteille nousevat BEHM, Erika Vikman, BESS sekä Ani.

Oulun torstaita tähdittää Elastinen ja perjantaita Ilta, Suvi Teräsniska Eppu Normaali ja Ismo Alanko. Oulun ohjelma tulee täydentymään vielä kahdella artistilla myöhemmin kevään aikana.

– Suomipop Festivaalien ohjelmiston kasaaminen on tänäkin vuonna ollut kunniatehtävä. Molemmilla paikkakunnilla voi nauttia monipuolisesta ja ajankohtaisesta ohjelmasta, joka sisältää niin isoja pophittejä, legendaarisia artisteja kuin uusia tulokkaitakin, kertoo ohjelmasta vastaava promoottori Janne Tamminen.

Jo 16. kertaa järjestettävä Jyväskylän ja 7. kertaa järjestettävän Oulun lipunmyynti on käynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä. Viime vuonna festivaalit keräsivät tapahtumiin yhteensä 47 000 kävijää.

Vastaa