Ruotsalainen countrytähti Jill Johnson Raikku Rokkaa ja Rakastaa -festivaalille Kangasalalle
Kangasalan Raikussa 14.–15. elokuuta järjestettävä Raikku Rokkaa ja Rakastaa -festivaali saa kansainvälisen tähden, kun ruotsalainen countryartisti Jill Johnson nousee päälavalle lauantaina.
Johnson on yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista countryartisteista. Hän on esiintynyt yli kolmen vuosikymmenen ajan. Ruotsissa hänet tunnetaan sekä menestyksekkäästä musiikkiurastaan että palkitusta Jills Veranda -televisiosarjasta, joka on tehnyt Nashvillen ja countrymusiikin tutuksi laajalle yleisölle.
Uransa aikana Johnson on tehnyt yhteistyötä useiden yhdysvaltalaisten huippulauluntekijöiden ja artistien kanssa sekä kiertänyt loppuunmyydyillä konserttikiertueilla.
– Johnson on Ruotsissa todella iso nimi ja yksi pohjoismaisen countrymusiikin tunnetuimmista artisteista. Olemme iloisia, että saimme hänet esiintymään pitkästä aikaa Suomeen ja juuri meidän festivaaleillemme, festivaalin järjestäjä Riku-Sippo Uotila kertoo.
Raikku Rokkaa ja Rakastaa -festivaali järjestetään tänä vuonna jo 15. kerran Raikunjärven rannalla maalaismaisemassa Uotilan kotitilalla. Kahden päivän aikana musiikkia kuullaan kolmella lavalla. Kävijöitä odotetaan saapuvaksi viikonlopun aikana noin 3 000.
Perjantaina festivaalilla esiintyvät Kolmas Nainen, Beat Less feat. Jore Marjaranta, Kormus, Jussi Syren & The Groundbreakers, Sorrowhearts sekä Nuthill Honky Tonk.
Lauantaina lavalle nousevat Yö, Jill Johnson, Still, Wiley Cousins Trio, Sauerkraut7 sekä Oho & Eiku.
Vaikka tapahtumassa näkyvät vahvasti maaseutuympäristö ja countryhenkisyys, kyseessä ei ole puhtaasti countrymusiikkiin keskittyvä festivaali.
– Sanomme joskus leikillämme, että kyseessä on countryfestivaali, koska se järjestetään maaseudulla. Todellisuudessa tärkeintä on tunnelma. Haluamme rakentaa viikonlopun, joka tuottaa ihmisille iloa ja hyvää mieltä, Uotila jatkaa.
Uutuutena festivaalille järjestetään tänä vuonna bussikuljetukset myös Tampereelta. Aiemmin kuljetukset ovat lähteneet Kangasalan keskusta ja Pälkäneeltä.










