Savonlinnan Oopperajuhlille kansainvälinen tunnustus

Vuoden parhaaksi kansainväliseksi oopperafestivaaliksi valinta näkyy Savonlinnan Oopperajuhlien myynnissä.
Teksti Salli Saastamoinen
– Kansainvälinen tunnustus on vaikuttanut erityisesti oopperajuhlien jatkuvasti kasvavaan kansainväliseen myyntiin ja Berliinissä pääpaikkaansa pitävän agenttimme, kansainvälisen asiakkuuspäällikkömme Konstanze Kaasin työhön, oopperajuhlien myyntijohtaja Juha Pekka Voutilainen kertoo.
– Ovia aukeaa tunnustuksen ansiosta nyt helpommin.
Konstanze Kaas kertoo, että kysyntä on selvästi lisääntynyt ja luettelee, mistä kaikkialta varauksia on tullut: kaikista saksankielisistä maista, Italiasta, Britanniasta, Espanjasta, Portugalista, Irlannista, USA:sta, Tanskasta, Ruotsista, Norjasta ja Alankomaista.
Kansainvälisesti arvostettujen oopperapalkintojen saajat julkistettiin ja tunnustukset jaettiin Baijerin valtionoopperan isännöimässä gaalaseremoniassa Münchenin Prinzregententheaterissa lokakuussa. Savonlinna oli ehdolla samassa kategoriassa myös vuonna 2022, mutta tuolloin voiton vei yhdysvaltalainen Santa Fe Opera.
International Opera Awards on perustettu vuonna 2012, ja sen tavoitteena on oopperan profiilin nostaminen taidemuotona maailmanlaajuisesti, oopperoiden menestyksen tunnustaminen ja palkitseminen sekä varainhankinta lahjakkaiden oopperataiteilijoiden apurahoihin. International Opera Awards -ehdokkaat valitaan avoimesta yleisöäänestyksestä ympäri maailman tulleista ehdotuksista. Valinnan varsinaiselle ehdokaslistalle päässeistä tekee Opera-lehden päätoimittajan johtama kansainvälinen tuomaristo, jonka jäsenet ovat alan ammattilaisia.
Juha Pekka Voutilainen on iloinen kansainvälisten katsojien määrän kasvusta Savonlinnan Oopperajuhlilla, mutta tähdentää sen rinnalla oopperajuhlien vanhojen asiakkaiden tärkeyttä.
– Vanhat asiakkaat ovat meille äärettömän tärkeitä, ja pidämme huolen kaikista kotimaan ryhmäasiakkaistamme ja kotimaan matkanjärjestäjistä. Myös kannatusyhdistyksemme hopea-, kulta- ja platinajäsenet ovat oopperajuhlille iso asiakassegmentti ja toiminnan kivijalka, joka tulee säilyttää yksityisiä lipunostajia unohtamatta.
Viime kesänä Savonlinnan Oopperajuhlille osallistui noin 61 000 kävijää, heistä ulkomaisia vieraita noin 10 prosenttia kaikista lipun ostaneista.
– Tänä vuonna tähtäämme kansainvälisten kävijöiden osuudessa 20 prosenttiin.
Oopperajuhlilla vietetään tämän vuoden heinäkuussa sekä Olavinlinnan 550-vuotisjuhlan että suomalaisen klassikko-oopperan, Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset, merkeissä, sillä kyseisen oopperan ensiesityksestä tulee kesällä 50 vuotta. Teos on Tampere-talon ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistuotanto. Savonlinnan lisäksi sitä esitetään Tampereella. Tuotannossa nähdään näyttelijä Laura Malmivaara ensimmäistä kertaa oopperanäyttämöllä.
Savonlinnan Oopperajuhlat on suunnitellut myös uusia aktiviteettejä kävijöilleen.
– Itä-Suomi on käsittämätön kristallipallo. Alue on valtavan kaunis, ja hiljainen, joten tulemme jatkossa satsaamaan myös retriittimatkustajiin, Juha Pekka Voutilainen paljastaa ja kertoo hauskan yksityiskohdan jenkkimatkustajien kokemasta elämyksestä.
– Tämä ryhmä oli majoituksessa paikassa, missä oli ulkowc:t. He halusivat myös seuraavalla kerralla samaan paikkaan, koska ulkohuussi oli heistä niin eksoottinen juttu.