Solar Sound Festival panostaa nuoria puhutteleviin esiintyjiin

Solar Sound Festival panostaa nuoria puhutteleviin esiintyjiin
Solar Sound Festivaalin tuttu ydin säilyy, mutta mukaan tuodaan uusia näkökulmia ja kehitysaskelia. Tapahtuma jatkaa yhtenä Suomen kesän keskeisistä nuorille suunnatuista festivaaleista – nyt entistä vahvemmalla pohjalla. Kuva Saku Suominen.

Solar Sound Festival juhlitaan jo 13. kerran Seinäjoella tänä kesänä. Kaksipäiväinen festivaali pysyy tutussa viikonlopussa 8.-9. elokuuta ja se juhlitaan OmaSp Stadionilla. Tapahtuma panostaa erityisesti ohjelmiston laajuuteen ja nuoria kävijöitä puhutteleviin esiintyjiin. Festivaalin suurin yleisö koostuu nuoresta festarikansasta, jonka toiveita on kuunneltu tarkasti artistivalinnoissa. Kokonaisuudessaan ohjelmisto tulee kattamaan yli 20 artistia.

Elokuussa Seinäjoella nähdään kansainvälistä nostetta, kun norjalainen DJ-tähti Tungevaag (NO) saapuu Solar Soundin lavalle. Tungevaag on kerännyt uransa aikana yli 7 miljardia striimiä ja noussut listaykköseksi lukuisissa maissa vuodesta 2014 alkaen. Solar Sound Festival esittelee myös kotimaisen uuden aallon rapin kärkinimet; Bizi, Jambo, Joe L, Davi, Jokrates, Karim B, T Swoop, VJ, Fuge sekä Davy. Lisäksi lavalla nähdään miljoonia striimejä kerännyt Tuuli. Myöhemmin on luvassa myös tapahtuman pääartistin julkaisu.

Solar Sound Festivalilla on pitkät juuret Seinäjoen kesässä, samankaltaista suosittua nuorten ja nuorten aikuisten tapahtumaa ei löydy Pohjanmaalta. Viime kesänä juhlimaan Solareille kerääntyi yli 13 000 henkeä, kommentoi tapahtuman tuottaja Iida-Amalia Nikkilä.

Solar Sound Festivalin taustalla toimii Nordic Live Productions, joka sai hiljattain uudet omistajat sekä hyväksytyn saneerausohjelman. Uuden omistajarakenteen myötä tapahtumayhtiöön on liittynyt kahdeksan kokenutta tapahtuma-alan ammattilaista ja asiantuntijaa.



Vastaa