Turun Rockfestiin Manic Street Preachers ja D-A-D

Suomen suurin rock-festivaali juhlitaan tänä vuonna Turussa torstaista lauantaihin 12.-14. kesäkuuta. Massiivinen tapahtuma nousee Artukaisten kentälle ja sen viereiseen Gatorade Centeriin. Artukaisten kentällä sijaitsee kaksi lavaa ja kaksi VIP-aluetta. Sisätiloissa Gatorade Centerissä on yksi lava ja VIP-ravintola sekä muita tapahtumapalveluita. Festivaalin ohjelma on nyt valmis ja päiväkohtaiset esiintyjät selvillä.
Rockfestin tuorein kiinnitys on walesilainen rock-yhtye Manic Street Preachers, joka teki läpimurron vuonna 1998 albumillaan This Is My Truth Tell Me Yours. Levystä tuli yksi brittiläisen rockhistorian merkittävimmistä kulmakivistä. Yhtye on 30-vuotisella urallaan julkaissut 15 albumia, joista viimeisimmän tämän vuoden tammikuussa, ja esiintynyt lukuisten kansainvälisten festivaalien päälavoilla.
Festivaaliin saapuu myös tanskalaisen rockin kansainvälinen lippulaivayhtye melodinen rock-kokoonpano D-A-D, ruotsalainen punk-rock-yhtye Millencolin, Dream- ja Trading Fate -yhtyeistä muodostettu H.E.A.T., Children of Bodomin, Nightwishin ja Finntrollin jäsenistä koostuva Crownshift, vaihtoehtorock-bändi Sara, metalcore-yhtye Awake Again ja modernia metallia, poppia ja elektronista musiikkia yhdistelevä Toivo-Olavi.
Rockfestin pääesiintyjinä nähdään Muse, Judas Priest ja Till Lindemann. Mukana ohjelmistossa Manic Street Preachersin ja D-A-D:n lisäksi ovat myös muun muassa Bullet For My Valentine, The Cult ja Sepultura.
– Lavaohjelman lisäksi Rockfest tarjoaa yleisölle paljon alueohjelmaa, josta voi nauttia koko festivaalin ajan. Alueohjelman sisältö julkaistaan kevään aikana, lupaa Head of Production Anniina Havukainen.
Ensimmäistä kertaa Turussa järjestettävään festivaaliin on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä.
Torstaita tähdittävät Judas Priest, Sepultura, D-A-D, Millencolin, Stam1na, H.E.A.T., RØRY, Crownshift, Moon Shot, Kilpi
Perjantaina menoa jatkavat Till Lindemann, Bullet For My Valentine, Jinjer, Die Krupps, Dead by April, Battle Beast, Cemetery Skyline, Nestor, Sara, Awake Again, Toivo-Olavi
Lauantaina tahtia lyövät Muse, Manic Street Preachers, The Cult, Ugly Kid Joe, Black Flag, Demolition 23, Mokoma, Ghøstkid, Immortal Disfigurement, Health, Kovaa Rasvaa