X Garden -klubikonsepti täydentää Flow Festivalin ohjelmaa
Flow Festivalin ohjelmistoon vakiintunut X Garden esittelee klubikulttuurin monimuotoisuutta, jossa kolme eri yhteisöä on kuratoinut kullekin festivaalipäivälle uniikin ohjelman. Perjantaina ohjelmasta vastaa sukupuolivähemmistöjen ja naisten asemaa esiin nostava ”bimbotekno-kollektiivi” Sluts Against Techno, lauantaina afrikkalaiseen tanssimusiikkiin erikoistunut What’s On Joseysradios? ja sunnuntaina nais- ja queerartisteihin keskittyvä Star Kids. Lisäksi TSHA on joutunut perumaan esiintymisensä Flow’n Front Yardilla.
Perjantaina 8. elokuuta X Gardenilla kuultava Sluts Against Techno on helsinkiläinen, itseään kaupungin ensimmäiseksi ”bimbotekno-kollektiiviksi” kutsuva DJ-ryhmä, joka nostaa esiin queer- ja sukupuolivähemmistöjen sekä naisten ääniä. Ohjelman kansainvälisinä esiintyjinä kuullaan Saksassa vaikuttava ja tunnettu DJ Fuckoff ja brasilialainen Clementaum.
Perjantaina kotimaisista esiintyjistä mukana ovat muun muassa Evissimax, s4int nich0las, the good time girl, CNA, Sala sekä DJ SNAPDRAGON.
Lauantaina 9. elokuuta X Gardenin ottaa haltuun What’s on Joseysradios?, Major League Djz, Will Nams ja Kuya Kai, DJ Sebe, DJ Qwelz, NOSLEEP. sekä MC Enoch Gyasi.
Sunnuntaina 10. elokuuta X Gardenissa esiintyvä Star Kids, DJ-tuottaja BAMBII ja TOCCORORO.
TSHA on valitettavasti joutunut perumaan esiintymisensä Flow Festivalilla.
Flow Festival 2025 järjestetään Helsingin Suvilahdessa 8.–10. elokuuta. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia.
