Bryan Adams tiistaina Oulussa ja keskiviikkona Helsingissä

Bryan Adams tiistaina Oulussa ja keskiviikkona Helsingissä
Bryan Adams konsertoi sekä Oulussa että Helsingissä.

Viime kesänä loppuunmyydyllä Tampereen Nokia Arenalla konsertoinut Bryan Adams palaa Suomeen Roll With The Punches -maailmankiertueellaan. Kanadalaisartisti esiintyy tiistaina 12. päivä Ouluhallissa ja keskiviikkona 13. päivä Helsingin jäähallissa.

Konserteissa tullaan kuulemaan Adamsin suurimpia hittejä vuosien varrelta kuten Summer of ’69 ja (Everything I Do) I Do It For You.

Koko vuoden kestävä Roll With The Punches -maailmankiertue on jatkoa Adamsin edelliselle, kolme vuotta kestäneelle So Happy It Hurts-kiertueelle.

Bryan Adamsia pidetään yhtenä maailman parhaista live-esiintyjistä. Hän on julkaissut seitsemäntoista studioalbumia ja saanut lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, kuten kolme Oscar-ehdokkuutta ja viisi Golden Globe –ehdokkuutta.

Vastaa