Emma- ja Teosto-palkintoehdokas, pianisti Anni Kiviniemi kiertueelle

Emma- ja Teosto-palkintoehdokas, pianisti Anni Kiviniemi kiertueelle
Anni Kiviniemi odottaa innokkaana kiertuetta, jossa hänen vanhat ja uudet kappaleet heräävät henkiin juuri tämän trion tulkitsemana. Kuva Klaudia Koldras.

Esikoisalbumillaan Emma- ja Teosto-palkintoehdokkuudet napannut jazzpianisti ja säveltäjä Anni Kiviniemi suuntaa trionsa kanssa Jazzliiton kiertueelle toukokuussa. Kiviniemen rinnalla soittavat Suomen kysytyimpiin jazzmuusikoihin kuuluvat basisti Jori Huhtala ja rumpali Olavi Louhivuori. Kiertuekonsertit kuullaan 6.5. Oulussa, 7.5. Seinäjoella, 8.5. Jyväskylässä, 9.5. Espoossa ja 10.5. Turussa.

Kiviniemi on Los Angelesissa asuva jazzpianisti ja säveltäjä, joka on konsertoinut laajasti Pohjoismaissa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Australiassa ja Kanadassa niin sooloartistina kuin oman trionsa kanssa. Kiviniemen musiikillisia raja-aitoja rikkova soitto tasapainottelee kaaoksen ja järjestyksen välimaastossa sekä improvisoinnin ja sävelletyn materiaalin häilyvällä rajamaalla. Vaikutteita löytyy muun muassa slaavilaisista kansantansseista, 1900-luvun klassisesta pianomusiikista, Lähi-Idän musiikkiperinteestä ja free jazzista.

Hän odottaa kiertuetta, jossa hänen vanhat ja uudet kappaleet heräävät henkiin juuri tämän trion tulkitsemana.

– Odotan erityisesti päästä kuulemaan Jorin ja Olavin upeaa soittoa, sekä tietenkin vierailua kaikissa näissä kaupungeissa. Luvassa on toivottavasti paljon riskinottoa, leikkisää yhteissoittoa, sekä maalailevaa meditointia, sekä tonaalisessa että ’ei-niin-tonaalisessa’ maastossa, Kiviniemi kertoo.

Anni Kiviniemi on valmistunut esittävän taiteen maisteriksi Norges Musikkhøgskolesta ja opiskelee toista maisterintutkintoaan Los Angelesin Thornton School of Musicissa pääaineenaan sävellys.

Vastaa