Nikki Hill saapuu Suomeen

Teksti Vesa-Pekka Järvelä

Nikki Hill saapuu SuomeenTeksti Vesa-Pekka Järvelä
Nikki Hill tekee tällä viikolla viiden keikan minikiertueen Suomeen. Kuva Vesa-Pekka Järvelä

Uudenajan Rock and Rollin kuningattareksi ja soul-sensaatioksi nimetty Nikki Hill saapuu tällä viikolla Suomeen.

Pohjois-Carolinan gospelkuorojen kasvattama laulaja esiintyy viikon aikana Helsingissä, Tampereella, Nakkilassa, Jyväskylässä sekä Kokkolassa. 19.3. Hill viihdyttää Helsingin Glivelabissa, 20.3. vuorossa on Tampereen Glivelab ja 21.3. Nakkilan Verstas. Lauantaina Hilliä kuullaan Jyväskylän Musta Kynnyksessä ja minikiertue päättyy sunnuntaina 23.3. Kokkolan Kulttuurikorjaamoon. 

On sanottu, että jos Tina Turnerilla ja Little Richardilla olisi tytär, jonka kummisedät James Brown ja Chuck Berry olisivat kasvattaneet, tuloksena olisi Nikki Hill.

Vuonna 2013 esikoisalbuminsa Here’s Nikki Hill julkaissut Nikki Hill on niittänyt mainetta energisellä live-energiallaan ja omaperäisellä soundillaan. Ensilevytyksensä jälkeen artistia on nähty yli 20 festivaalilla ja lähes 200 tapahtumassa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Viimeisin albumi, Feline Roots, ilmestyi vuonna 2018. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat latautuneesta bluesista punk-souliin ja herätyskokous-gospelista rockabillyyn.

Vastaa