Osmo Ikoselta uusi levy ja konserttikiertue

Osmo Ikoselta uusi levy ja konserttikiertue
Osmo Ikonen lähtee maaliskuun puolivälistä konserttikiertueelle. Kuva Atte Mäläskä.

Pitkän uran tehnyt muusikko Osmo Ikonen julkaisi toisen suomenkielisen sooloalbuminsa O2, jonka kappaleet syntyivät suurilta osin keikkamatkoilla. Levyllä kuullaan tuttuja rytmimusiikin sävyjä, mutta myös entistä syvällisempää otetta sanoituksiin.

Ikonen on laulaja/lauluntekijä/multi-instrumentalisti ja musiikkituottaja. Hänet tunnetaan soolouransa lisäksi Sunrise Avenue yhtyeen kosketinsoittajana, sekä muun muassa SuomiLOVE-ohjelman solistina ja sovittajana. Hänen ensimmäinen suomenkielinen sooloalbumi Yhden miehen armeija julkaistiin vuonna 2011. Suomenkielisten soololevyjen lisäksi Ikonen on julkaissut kaksi englanninkielistä sooloalbumia sekä EP-levyn.

O2-levyn kymmenen uutta kappaletta syntyivät suurimmaksi osaksi tien päällä. Ikonen on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja tuottanut levyn omin voimin. Ainoana poikkeuksena on singlenäkin julkaistu Myrsky, jonka hän sanoitti yhdessä vaimonsa Reetta Korhosen kanssa. Levyn julkaisee East Road Records.

– Rytmimusiikin vaikutteet kuuluvat vahvasti mun musassa aina, mutta tällä levyllä on myös aiempaa enemmän elämän pohdiskelua ja perinteisempää singer/songwriter vibaa. Omalla äidinkielellä tekstien tekeminen on alkanut tuntua vuosi vuodelta luontevammalta ja keikoilla on jäänyt fiilis, että suomenkieliset tekstit koskettavat suomalaisyleisöä voimakkaammin. Huomaan myös olevani kriittisempi suomenkielisiä tekstejä kohtaan, mutta silloinhan yleensä sanoituksista tuleekin parempia, Ikonen kertoo.

Maaliskuun puolivälistä alkaa seitsemän paikkakuntaa käsittävä konserttikiertue.

Vastaa