Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi Joran Hasenson

Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi Joran Hasenson
Joran Hasenson on Suomen Asuntomessujen uusi toimitusjohtaja. Kuva Suomen Asuntomessut.

Diplomi-insinööri Joran Hasenson on nimitetty Suomen Asuntomessujen uudeksi toimitusjohtajaksi 1. huhtikuuta alkaen. Hasensonilla on vahva kokemus rakennusalan johtotehtävistä. Viimeiset noin kuusi vuotta hän on työskennellyt Kastelli-talojen sekä Kastelli Groupin toimitusjohtajana. Asuntomessut on tullut Hasensonille tutuksi paitsi päivätyön, myös Asuntomessujen hallitustyön näkökulmasta.

Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Jaana Närö on tyytyväinen, että uusi toimitusjohtaja pääsee aloittamaan työnsä hyvissä ajoin ennen tämän vuoden Asuntomessujen avajaisia Oulussa.

– Joranilla on laaja kokemus pientalo- ja rakennusmaailmasta. Asuntomessujen hallituksen jäsenenäkin hän on tuonut esiin poikkeuksetta vahvaa asiakasnäkökulmaa, Närö kertoo.

Asuntomessujen uusi toimitusjohtaja Hasenson iloitsee uudesta tehtävästään ja kertoo olleensa mukana Asuntomessuyhteistyössä erilaisista rooleista käsin koko uransa ajan, niin rakennuttajana kuin näytteilleasettajanakin.

– Toivon voivani tuoda Asuntomessujen asiantuntevaan tiimiin ja pitkiin messuprojekteihin asiakkaiden ja kaupallisten kumppanien näkökulmaa, hän sanoo.

Ensi kesän Asuntomessut ovat 18.7.-17.8. Oulussa.

Vastaa