Matkamessujen 2025 Vastuullisuuskilpailun voittajaksi Wasaline

Matkamessujen 2025 Vastuullisuuskilpailun voittajaksi Wasaline

Matkamessujen Vastuullisuuskilpailun viidestä finalistista Wasaline esitteli itsensä voittoon, josta se palkittiin Suomen Messusäätiön myöntämällä 10 000 euron palkintorahalla.

Matka 2025 Vastuullisuuskilpailun voittaja puhutteli tuomareita erinomaisen vakuuttavan esityksen lisäksi faktoilla, kokonaisvaltaisella otteellaan ja laajalla skaalautuvuudella.

– Matkailussa tunnetusti liikkuminen synnyttää merkittävän osan päästöistä, joten liikkumisen päästöjä vähentävän teknologian kehittäminen ja hyödyntäminen tukee koko toimialan tavoitteita, sanoi kilpailun tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää.

Wasalinella on maailman pohjoisin ympärivuotinen laivareitti Vaasan ja Uumajan välillä, jonka aluksella on 80 prosentin kotimaisuusaste. Alus on hiljainen Suomessa Wärtsilän kanssa yhteistyössä kehitetty hybridialus, jonka koneisto toimii monipolttoaine- ja akkuratkaisulla. Aluksen pääpolttoaine on nesteytetty maakaasu, mutta laivaa voi ajaa myös biokaasulla. Akkujen hyödyntäminen hybridikäytössä parantaa moottoreiden toiminnan optimointia ja tehokasta vihreää sähkönkäyttöä satamissa.

Materiaalikäytössä on hyödynnetty muun muassa kalastusverkkoja ja materiaalit ovat uudelleenkäytettävissä. Yhtiön tavoitteena on olla täysin hiilineutraali vuonna 2030. Wasaline on pystynyt vähentämään 1800 tonnia hiilidioksidipäästöjä viime vuonna, mikä on 5 prosenttia aikaisemmasta.

Vastuullisuuskilpailuun haetaan vastuullisuuden keskiössä olevia tuotteita tai palveluita, jotka toimivat hyvinä suunnannäyttäjinä muille. 

Kilpailu oli avoin kaikille Suomessa toimiville yrityksille ja organisaatioille ja siihen osallistui 15 alan yritystä ja toimijaa. Finaaliin päässeissä yrityksissä vastuullisuuteen oli tartuttu innovatiivisella otteella ja huomioon oli ympäristön lisäksi otettu sekä sosiaaliset että yhteiskunnalliset vaikutukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *