Lapin hiihtokeskuksiin odotetaan vilkasta talvea
Lapin hiihtokeskuksissa valmistaudutaan tulevaan talveen viime vuotta paremmista lähtökohdista. Lapland Ski Resortsin keskukset ovat panostaneet sekä lumetuksen että asiakaskokemuksen kehittämiseen, ja tulevasta talvesta odotetaan vilkkaampaa etenkin kansainvälisten matkailijoiden osalta.
Hiihtokeskuksissa on valmistauduttu laskukauden alkuun varastoimalla säilölunta sekä päivittämällä ja tehostamalla lumetuskalustoa. Pakkaslämpötilat ovat mahdollistaneet lumetuksen, ja luonnonlumisateet ovat tukeneet rinteiden valmistelua. Joulukuun 6. päivään mennessä neljä viidestä keskuksesta on avoinna, ja Pallas Ski Resort avautuu perinteiseen tapaan helmikuussa täysin luonnonlumilla.
Rovaniemen Ounasvaaran hiihtokeskus kuuluu Suomen lumen säilömisen edelläkävijöihin, ja kausi saatiin avattua jo 11. marraskuuta säilölumen avulla. Keskuksessa on vahvistettu lumetuskapasiteettia kasvattamalla pumppaamon tehoa ja lisäämällä puhallintykkejä.
– Hiihtokeskuksen avaus ei olisi onnistunut ilman säilölunta, sen merkitys on meille valtava. Keräsimme kaiken saatavilla olevan lumen talteen keväällä ja se työ näkyy nyt rinteissä, kertoo Lapland Ski Resort Ounasvaaran rinnetoimenjohtaja Juhani Roininen.
Myös Luostolla varautuminen tulevaan talveen näkyy vahvasti. Luostolla on investoitu uuteen lumetuskalustoon, kuten tykkeihin ja lumenvarastointikankaisiin, joiden ansiosta varastolunta saatiin alkavalle kaudelle ennätysmäärä.
– Kauden valmistelut ja rekrytoinnit sujuivat erityisen hyvin, ja kun saimme riittävät pakkaset ja luonnonlunta käyttöön, on kaikilla hymy herkässä, kertoo Lapland Ski Resort Luoston rinnetoimenjohtaja Janne Kuusela.
Luonnonlunta on kertynyt myös Ylläksellä, jossa marraskuun puolivälissä satoi 36 senttimetriä lunta. Määrä ei riitä vielä alueen rakkakivipohjaisten rinteiden avaamiseen, mutta luonnonlumi maisemoi tunturin ja tukee lumetustyötä.
Hiihtokeskukset panostavat yhä enemmän vastuulliseen ja energiatehokkaaseen toimintaan. Ounasvaaralla ja Luostolla valaistusta on vaihdettu vaiheittain LED-teknologiaan, joka vähentää energiankulutusta ja parantaa näkyvyyttä erityisesti alku- ja loppukaudella.
Ylläksellä on käynnissä merkittävä valaistushanke Varkaankurun alueella. Hiihtokeskukseen on tulossa lisäksi kaksi uutta valaistua rinnettä, joiden myötä Ylläksellä on yhteensä 35 valaistua rinnettä, mikä on Suomen laajimpia valaistusmäärä kokonaisuudessaan.
Lähes kaikissa Lapland Ski Resortsin viidessä hiihtokeskuksessa odotetaan kasvavaa kansainvälistä kävijämäärää. Rovaniemen Ounasvaaralla kansainvälisten laskijoiden määrä kasvoi viime talvena ennätyksellisesti ja kasvun ennakoidaan jatkuvan. Ylläksellä kansainvälisten vieraiden määrä lisääntyy alueella yleisemminkin ja Luostolla kansainvälisten kävijöiden ennakoidaan pysyvän viime kauden tasolla.
Kotimaan laskijamäärissä näkyy positiivinen vire etenkin Luostolla, jossa hiihtokouluvarauksia ja varhaisen kauden kyselyitä on tullut aiempaa enemmän. Ounasvaaralla kausikorttimyynti on ollut viime vuotta vilkkaampaa, ja hyvän lumitilanteen vuoksi kotimaisen sesongin odotetaan käynnistyvän vahvasti myös muualla Lapissa.
Lapland Ski Resortsin hiihtokeskusten avausajat talvikaudella 2025–2026:
Ounasvaara Ski Resort, Rovaniemi: 11.11.
Luosto Ski Resort: 29.11.
Ylläs Ski Resort: 22.11.
Olos Ski Resort: 6.12.
Pallas Ski Resort: 14.2.
