Tapahtumat koetaan Helsingissä positiivisena, osoittaa tutkimus

Peräti 78 prosenttia helsinkiläisistä on ylpeitä kotikaupungistaan matkailukohteena ja kannattavat matkailun kehittämistä, selviää Helsingin matkailusäätiön teettämästä tuoreesta tutkimuksesta.
Huoli matkailun vaikutuksista paikallisiin on kuitenkin pienessä kasvussa: paljon tai jatkuvaa haittaa matkailusta kokevien osuus on kasvanut 5 prosentista 10 prosenttiin vuoden 2023 tutkimuksesta. Merkittävimmät huolenaiheet ovat epäsiisteys ja roskaaminen, kun taas tungos ei ole vastauksien perusteella enää yhtä suuri ongelma kuin aiemmin.
Helsinkiläisten kotikaupungissaan viihtyminen on pysynyt vakaana 80 prosentissa, mikä vastaa lähes täysin vuoden 2023 tasoa.
– On hienoa nähdä, että helsinkiläiset ovat ylpeitä kaupungin vetovoimasta ja viihtyvyydestä. Samalla on tärkeää, että matkailun kehittämisessä huomioidaan entistä paremmin myös asukkaiden kokemukset ja hyvinvointi, sanoo Helsingin kaupungin matkailun erityissuunnittelija Jukka Punamäki.
Helsinkiläisten matkailumyönteisyys on kasvussa: 71 prosenttia kannattaa matkailijoiden houkuttelemista Helsinkiin, mikä on hieman enemmän kuin vuoden 2023 tutkimuksessa. Myös auttamishalu on nousussa – peräti 78 prosenttia kertoo auttavansa ja opastavansa matkailijoita mielellään (73 prosenttia vuonna 2023).
– Merkillepantavaa on, että asukkaiden näkemys matkailun kehittämistavoista on muuttunut. Kun vuonna 2023 kulttuuri ja nähtävyydet olivat kehitystoiveiden kärjessä (22 prosenttia), nyt painopiste on siirtynyt aktiviteetteihin ja tapahtumiin (25 prosenttia). Kulttuurin ja nähtävyyksien merkitys kehityskohteena on samalla laskenut yhdeksään prosenttiin, Punamäki jatkaa.
Tutkimuksen mukaan tapahtumat koetaan positiivisena asiana, jotka tuovat Helsinkiin kansainvälisyyttä, vauhdittavat taloutta ja lisäävät kaupungin elinvoimaa. Yli puolet vastaajista uskoo tapahtumien parantavan myös Helsingin viihtyisyyttä ja toivoi pääkaupungin pyrkivän aktiivisesti suurten tapahtumien järjestäjäpaikkakunnaksi.
Vaikuttajamarkkinointi pidentää matkailijoiden viipymää
Helsingin matkailusäätiö selvitti yhdessä Her Finland -vaikuttajatiliä ylläpitävän Varpu Rusilan kanssa miten pitkään matkailijat keskimäärin Helsingissä viipyvät ja miten viipymää saisi pidennettyä.
Rusilan lähes 13 tuhatta vastausta keränneen Instagram-kyselyn mukaan suurin osa Helsinkiin potentiaalisesti aikovista matkailijoista (40 prosenttia) arvioi viipyvän keskimäärin 3–4 vuorokautta. Toiseksi yleisin viipymä kyselyn perusteella oli 1–2 vuorokautta (22 prosenttia vastaajista).
Kyselyn jälkeen potentiaalisille matkailijoille esitettiin räätälöityjä Helsinki-aiheisia videoita sekä tarjottiin ladattavaksi ”50 ilmaista tekemistä Helsingissä” -opas, joka keräsi yli 4300 latausta ja tallennusta.
Kun tämän jälkeen mahdollisen vierailun kestoa kysyttiin uudelleen, oli 1–2 päivää kestävien vierailujen osuus vastauksissa pudonnut 22 prosentista 15 prosenttiin, ja pitkien, yli 7 päivää kestävien vierailujen osuus kasvanut 21 prosentista 28 prosenttiin.
Rusilan mukaan viipymän kestoon on tärkeä vaikuttaa jo matkan suunnitteluvaiheessa, kun hotelleja ja aktiviteetteja varataan.
– Monet kansainväliset matkailijat ihastuvat Helsinkiin, kun he ovat paikan päällä eikä viipymää Helsingissä ole enää mahdollista pidentää, Rusila kirjoittaa loppuraportissaan.
Helsingin matkailu – asukaskysely on Helsingin Matkailusäätiön Visitory Oy:llä teettämä kyselytutkimus, jossa selvitettiin helsinkiläisten asenteita Helsinkiä ja siellä tapahtuvaa matkailua kohtaan. Aineisto on kerätty helmikuussa 2025 paneelitutkimuksena. Vastaajia oli kaikkiaan 1021, mutta koska osa vastauksista oli huomattavan puutteellisia, lopulliseksi otoskooksi tuli 956. Otos on painotettu vastaamaan yli 15-vuotiaiden helsinkiläisten ikä- ja sukupuolijakaumaa.