GT Musiikkiluvilta uusi viestintäkampanja

GT Musiikkiluvat on käynnistänyt ”Musiikki on teillä töissä – ihmiseltä ihmiselle” –viestintäkampanjan. Kampanjan tavoitteena on kertoa musiikin arvosta yritysten ja organisaatioiden päättäjille sekä asiakkaille.
Kampanjan keskiössä on video, jossa tunnetut musiikin ammattilaisten edustajat Sara Siipola, Michael Monroe, Etta ja Lenni-Kalle Taipale esiintyvät kukin omien kappaleidensa kautta mielikuvallisesti musiikkia käyttävien yritysten tiloissa; kaupassa, toimistolla, parturikampaamossa ja palvelutalossa.
– Musiikki on enemmän kuin pelkkä taustaääni. Se on ihmisen sydämessä syntynyt tunne, joka koskettaa. Kun tutut biisit soivat oikeassa paikassa, ne saavat asiakkaan viihtymään, henkilökunnan jaksamaan ja yrityksen menestymään, toteaa GT Musiikkilupien toimitusjohtaja Lauri Ogawa.
– Meitä kiinnostaa kuulla yritysten sekä heidän asiakkaiden ja henkilöstön omakohtaisia kokemuksia erityisen merkityksellisistä ja muistorikkaista hetkistä, jotka yrityksen musiikinkäyttö on mahdollistanut. Lukuisat ihmisen tekemää musiikkia menestyksekkäästi käyttävät yritykset näkevät musiikin liiketoiminnan tuotannollisena tuloksentekijänä ja tunnelmanluojana. Näin ollen yritys voi ikään kuin nähdä musiikin olevan töissä heillä, Ogawa iloitsee.
Musiikkiluvat.fi ja Musiikkilupien 20 musiikkia puhuvaa asiantuntijaa palvelevat erilaisten ja eri kokoisten yritysten musiikin käytön tarpeita aina musiikin käytön aloittamisesta sen monipuoliseen kehittämiseen. Koska musiikki kuuluu ihmiseltä ihmiselle.