Kansantanssifestivaali TRADI luo uutta perinnettä

Tampereella tanssitaan ja juhlitaan suomalaista kansanperinnettä, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä kansantanssifestivaali TRADI valtaa kaupungin. Festivaalin ytimessä on Nuorisoseurojen Tanssimylly-katselmus, jossa 44 aikuisten ja nuorten kansantanssiryhmää esittää osaamistaan ja saa palautetta esityksistään. Katselmuskonsertteja järjestetään koko viikonlopun 4.-6. huhtikuuta Sampolassa ja Hällä-näyttämöllä. Sunnuntaina TRADI huipentuu päätöskonserttiin, jossa yleisö pääsee nauttimaan uusista tanssiteoksista sekä Tanssimyllyn tulosten julkistamisesta.
Pispalan Sottiisin kevätfestivaalin ohjelma tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille. Tapahtuma käynnistyy perjantaina Sampolan auditoriossa Tanhujalostamo-seminaarilla, jonka teemana on Kansantaide ja tekoäly. Ohjelma jatkuu Ilmasta tehtyjä -tanssiteoksella, joka on koreografi Maiju Laurilan tulkinta Samuli Putron musiikista. Illan päätteeksi kuullaan Iles-Lajunen-Rauhala-Volanto -kollektiivin tunnelmallinen Tanssilauluja-konsertti Yo-teatterin tiloissa. Lauantai-illan Tradijameissa Tampere-talon Sorsapuistosalissa Katajan paritanssijamit, Polenta-yhtye ja harmonikkavirtuoosi Antti Paalanen kutsuvat yleisön mukaan tanssimaan.
Kansantanssifestivaali TRADIn järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.